Pääsin mukaan kokemusasiantuntija taiteen keinoin -koulutukseen, joka pidettiin omaisille maalis-toukokuussa 2019. Ryhmässämme oli viisi eri ikäistä ja eri kokemustaustoista tullutta naista. Oma ajatukseni oli päästä käsittelemään omia kokemuksiani, jotta voisin jatkossa auttaa muita ja olla rinnalla kulkija tilanteissa, joissa mielenterveysongelmat kuormittavat perheitä.
Oman tarinan kanssa alkuun uudessa ryhmässä
Lapsuuden perheessäni olleet mielenterveyden ongelmat ja niistä juontuneet käsittelemättömät tunteet ja tapahtumat ovat seuranneet minua pitkälle aikuisikään saakka. Ne ovat aiheuttaneet pelkoja, ylisuorittamista, kipuja, omien tunteiden mitätöimistä, raivoa, hengitysvaikeuksia ja mitä vielä.
Silti omia ongelmia helposti vähättelee: ”Mitä näitä nyt alkaa tässä vatvomaan… Muilla on varmaan paljon vaikeampaa”. Ja sitten toisaalta esteeksi tulee häpeä. ”Miksi mä olen näistä itselleni rakentanut ongelman… Mitä jos nuo muut eivät olekaan kiinnostuneita.” Sitä kamppailee kaikenlaisten tunteiden kanssa, kun ei ole kokemusta oman taustan käsittelystä muiden kanssa ryhmässä.
Tärkeintä koko prosessissa olikin ryhmän hitsautuminen ja ryhmäytyminen. Ohjaajamme Annukka ja Pihla vetivät onneksemme tilanteita taitavasti eteenpäin erilaisten harjoitteiden ja keskusteluiden kautta niin, että saimme luottamusta toisiimme.
Tarinan muotoutuminen
Saimme paljon hyviä vinkkejä ja oppia oman tarinan kanssa etenemiseen. Omien kokemusten kanssa oleminen ja niihin porautuminen aistitasolla sekä kokemusten nostaminen sieltä päivänvaloon oli työlästä. Ensin vain kirjoitin asioita ylös listan muotoon, ja sitten aloin lisätä tunnetta ja muistikuvia sekä yksityiskohtia. Tekstiin tuli kuvailua, syvyyttä ja konkretiaa. Halusinhan luoda tarinastani kokemuksellisen.
Lapsuusajasta ennen silloisen maailmani romahtamista kirjoitan tarinassani näin:
Yksi puistopäivän kohokohdista oli, kun isä joskus työpäivän päätteeksi tuli kiiltävällä autolla konttorilta tyylikäs puku päällä aurinkolaseissa moikkaamaan meitä puistossa olevaa perhettä. Juoksimme nurmikon poikki heti halimaan ja tervehtimään häntä. Isä tuoksui hyvältä partavedeltä, Tabacilta.
En ollut aikaisemmin kirjoittanut näin henkilökohtaisesti vaikeista aiheista. Oli vaikeaa valita, mistä kirjoittaa. Välillä en keksinyt, mistä olisin kirjoittanut, ja välillä tekstiä tuli liikaakin. Onneksi ohjaajat auttoivat tekstin versioiden kanssa. Ei ollut tarkoituskaan saada kerralla valmista. Vähitellen tärkeät kohdat tarinasta alkoivat löytyä.
Läheiseni ensimmäisen sairaalajakson jälkeisestä tunnelmasta kotona kirjoitin näin:
Kymmenet piinaavat kysymykset jäivät siis ilman vastausta, ja muiden ei saanut antaa huomata sitä, että kaikki ei ole kunnossa. Tästä alkoi kaksoiselämäni, jossa toisessa päässä oli iloinen, reipas, ja huoleton, sosiaalinen ja taitava tyttö. Kotona ahdistavassa, hiljaisessa ilmapiirissä tehtiin perusjutut, syötiin, nukuttiin, katsottiin telkkaria. Ei annettu vanhemmille huolenaiheita. Toteltiin. Konflikteja vältettiin. Annettiin isän ja varsinkin äidin olla rauhassa omassa huoneessaan, eikä liikoja kyselty.
Tarina muiden kuuluville
Kokemustarinaa työstämään olimme tulleet kaikki, mutta vaikein vaihe oli varmaan jokaiselle se, kun oma tarina luettiin itse muille ensimmäistä kertaa. Onneksi siihen oli varattu reilusti aikaa, ja olimme jo melko tuttuja toisillemme. Muistan, kuinka kankeana kauhusta olin. Jos pystyisinkin lukemaan tarinani muille, niin en pystyisi kuuntelemaan muiden tarinoita itkemättä. Nolaisin itseni varmasti. Ja tarinakin oli vielä kesken.
Tämä ryhmän jäsenille yhteinen, vahva kokemus ja kaikkien onnistuminen lukemishaasteessa hitsasi meitä upeasti yhteen. Kyyneliltä ei säästytty, mutta selvisimme! Ja tunteiden näyttäminen ei oikeastaan ollut edes pahasta. Tuli fiilis, että ehkä tämän joskus pystyy vielä oikein esittämäänkin.
Taiteen keinoja oppimaan
Kirjoittamisen rinnalla kävimme läpi erilaisia keinoja tarinan elävöittämiseksi tai dramatisoinniksi. Kokeilimme ja teimme pieniä harjoituksia yksin ja ryhmässä kuvien, äänen, tanssin ja muun liikeilmaisun maailmoihin. Harjoituksista saimme ideoita oman ilmaisun kehittämiseen, mutta niillä oli myös tärkeä paikkansa vapauttaa meitä käsittelemiemme raskaiden aiheiden vastapainoksi. Harjoituksissa päästimme kehoa liikkeelle eri tavoin ja pidimme hauskaa.
Löysin omaan tarinaani valokuvia lapsuudesta, nauhoitin omalla äänelläni kappaleen tarinaa, jonka soitan samaan aikaan liikeilmaisukohtauksen kanssa. Luen esityksessä pätkän päiväkirjaa, jolloin keskiössä on hetken pieni muistikirjani nuoruusajoilta. Soitan lopussa myös musiikkia, katkelman Peer Gynt -teoksesta Solveigin laulu. Oli muuten upeaa löytää se laulu! Solveigin laulu kuvaa tarinassani nousevaa toiveikkuuden itua silloin, kun sain omassa elämässäni jälleen kantavampaa maata jalkojeni alle vuosien terapian jälkeen.
Ilman taiteen keinoja tarinani olisi jäänyt paljon kapeammaksi. Ja oman eheytymisen kannalta kehollinen ilmaisu on ollut todella tärkeää. Koulutus ei ollut terapiaa, mutta ehdottomasti terapeuttista!
Tässä vielä pieni pätkä tekstistä tarinan lopussa, jonka päällä soi musiikki:
Voitin paljon niitä esteitä omana itsenäni olemisen tieltä, joita olin huolellisesti kasannut vuosia ja vuosia. Omat inhimilliset rajani saivat olla olemassa. Niitä oli poljettu, mutta tulehtuneen, kipeän ja rosoisen mielen maisema alkoi vähitellen erottua. Alkoi hahmottua se, mitä oli ollut, mitä oli nyt, ja mitä voisi olla vielä edessä.
Taiteen Sulattamon varapuheenjohtajan mietteitä Kaunis mieli -hankkeesta
Taiteen Sulattamon ensimmäinen kehittämishanke on päättynyt.
Kaunis mieli -hanke on päässyt maaliin. Suomeen on nyt luotu uusi tapa kouluttaa kokemusasiantuntijoita. He käyttävät työkaluinaan kulttuurin ja taiteen menetelmiä. Uusi, moderni, monimuotoinen ja -ulotteinen tapa kouluttaa, toimia kokemusasiantuntijoina ja kouluttajina.
Hankkeen menestyksestä kertokoon se, että hanke palkittiin palkinnolla sekä kunnialausunnoilla.
Taiteen Sulattamon pilottihankkeeksi se oli uskomaton menestys.
Tokihan kaikesta oppii ja kaikessa pitää kehittyä, mutta yleisesti ottaen hankkeemme oli menestyjä!
3 vuotta sitten se alkoi. Pitää kuitenkin muistaa, että sitä ennen sitä pohdittiin, suunniteltiin ja rahoitusta haettiin useampi vuosi. Nyt 3 vuoden jälkeen tulokset saavat hämmästyttää maailmalla, vielä vuosia eteenpäinkin.
Kiitän koko sydämestäni koko KM-hankkeen työporukkaa sekä hankkeen vapaaehtoisia, jotka tekivät meille ihmeitä! Olette te tehneet upeaa työtä ja luoneet uutta yhteiskuntaamme parantamaan monella eri tasolla.
Lämmin kiitos myös siitä, että sain olla mukana vapaaehtoisena hakuprosessissa, kehittämässä ja oppimassa! On ollut ilo olla kehittämässä ja seuraamassa Kaunis mieli -hanketta. Hankkeen tulokset ja kehitystyö puhuvat puolestaan. On myös ollut innostavaa nähdä, kuinka oma kehittämistyö ja ideointi on muuttunut konkretiaksi. Taiteen Sulattamolle on syntynyt Kaunis mieli -kokemustoiminta, joka jatkaa matkaansa ja tulevaisuudessa vahvistaa asemaansa vaikuttavana kokemustoiminnan, koulutuksen sekä kehittämisen edelläkävijänä.
Taiteen Sulattamo ry on edelläkävijä. Se on ollut sitä 7 vuotta sitten. 3 vuotta sitten. Se on sitä juuri nyt ja myös tulevaisuudessa!
Katsotaan yhdessä tulevaisuuteen, toimitaan ennakkoluulottomasti, ja pysymme oman sektorimme edelläkävijänä. Taiteen Sulattamon tulevaisuusstrategia ohjaa meitä eteenpäin.
Hermostutti liian täysi IC-juna, jonka kyydissä jouduin matkustamaan puolen tunnin matkan Lahdesta Kouvolaan. Jokainen ymmärsi, että nyt ollaan jonkin uuden ja pelottavan asian äärellä. Jostain kuului kuiva yskäisy, ja minä muiden muassa kaivauduin entistä syvemmälle kaulahuivin sisään. Tunnelma oli hiljainen. Odotin, että pääsisin pian Kouvola-Kotka-lähijunaan, jossa matkustajia oli vain nimeksi. Kukaan ei halunnut saada itselleen tuota uutta muukalaista – koronaa.
Tuo matka jäi viimeiseksi, jonka tein kouluttajaharjoittelussani Lahdessa. Kävin vielä koulutettavieni valmistujaisissa, jotka olivat supistuneet huomattavasti pienemmäksi tapahtumaksi kuin mitä olimme aiemmin ajatelleet. Osaa näyttämöharjoituksista olimme yrittäneet viilata videoyhteydellä, mutta haastavaahan se oli. Ihmisten kokemukset ja esitykset olisivat ansainneet enemmän. Mutta emme aloittaessamme tienneet, minkä vastustajan vielä saisimme, kun koronapandemia levisi ympäri maailmaa.
Lahti oli harjoittelu, jonka tein valmistuakseni Taiteen Sulattamon Kaunis mieli -hankkeesta kokemuskouluttajaksi. Neljän hengen koulutusryhmässämme vallitsi tekemisen into, kun lähdimme jokainen tekemään maakuntaharjoitteluamme. Ja sen jälkeen voisimme kokoontua jakamaan kokemuksiamme, ennen kuin saisimme todistukset käsiimme. Toisin kävi. Harjoittelut venyivät ja muuttuivat välillä etäkouluttamiseksi, kun koronarajoitukset iskivät kunnolla. Omat valmistujaisemme siirtyivät kuukausia eteenpäin. Hankkeen tavoitteista osa jäi toteutumatta.
Itse en päässyt enää Kymenlaaksosta edes Taiteen Sulattamolle Helsinkiin. Tuntui kuin olisin lipunut koko ajan vain kauemmas kouluttajatovereistani, valmistumisesta ja työllistymisestä valmistumisen jälkeen. Zoom- ja Whatsapp-yhteydet pelastivat tilannetta hieman.
Tavoitteenani oli työllistyä melko pian todistuksen saatuani. Nyt neljä kuukautta valmistumisen jälkeen olen vihdoin aloittamassa kouluttajan polkuani kotikaupungissani Kotkassa. Viimeisistä lähikoulutuspäivistä Lahdessa on vierähtänyt lähes vuosi. Ja voin sanoa, että olen tuon vuoden aikana kokenut monia turhautumisen hetkiä. Mutta se on ollut myös hyvää aikaa itsereflektiolle. Oma kouluttautuminen oli intensiivinen paketti: aamuviiden herätyksiä, matkustamista Helsinkiin, teoriaa, harjoitteita, teattereissa vierailuja, ohjaustyökalujen opettelua, paluumatkalla bussissa nukkumista ja myöhäisiä paluita kotiin. Tekeminen imaisi mukaansa, ja välillä teimme asioita niin kiihkeällä tahdilla ja innolla, ettei kaikkea tekemäänsä osannut arvioida tarpeeksi kokonaisvaltaisesti. Jos korona on jonkin asian mahdollistanut, niin tuon. On ollut aikaa miettiä ja arvioida läpeensä niin onnistumisen hetket kuin omat haasteensa.
Korona on vaikuttanut osaltaan jokaisen elämään. En voi sanoa, että olisin ollut onnellinen jokaisesta esteestä ja rajoituksesta, joita tuo virus on tuonut mukanaan. Mutta siitä olen tyytyväinen, että se pakotti pysähtymään. Koen, että tämän pysäytyksen jälkeen olen valmiimpi kouluttamaan tulevia taiteen keinoin esiintyviä kokemusasiantuntijoita kuin olisin ollut ilman koronarajoituksia.
Eläköön taide ja hyvinvointi – myös koronakurimuksen keskellä ja jälkeen!
Kaunis mieli -hanke oli kolmivuotinen kehittämishanke, jota rahoitettiin STEAn rahoituksella. Hanke on tullut päätökseen nyt vuoden 2020 lopussa. Jäljellä on vielä raportoinnin loppuun saattaminen ja toiminnan uudelleen muotoilu. Mitä hankkeelle tapahtuu nyt?
Kaunis mieli -hanke on päättynyt, mutta kokemustoiminta jatkuu. Hankkeesta muotoutui Taiteen Sulattamon Kaunis mieli -kokemustoiminta, joka jatkaa toimintaa valtakunnallisesti. Koronarajoituksien salliessa meillä jatkuvat koulutukset sekä kokemusasiantuntijatoiminta.
Vuoden 2021 toiminnan sisältöjä ovat koulutukset Porissa, Kotkassa ja Turussa. Lisäksi pyrimme järjestämään koulutusta myös Helsinkiin. Meillä on neljä kouluttajaa, jotka työskentelevät valtakunnallisesti sekä kokemusasiantuntijaverkosto sektorilla Oulu–Helsinki, joka työskentelee kokemusasiantuntijatyössä ja -toiminnassa ympäri maan. Kokemusasiantuntijan voi tilata meidän kauttamme. Lisätiedot löytyvät sivuiltamme.
Kaunis mieli -Kokemustoiminta on vahvasti verkostoitunut ja mukana kehittämässä kokemustoimintaamme ja koulutuksia maassamme. Halunamme on kehittää koulutuksia, toiminnan laatua ja tuoda osaamistamme kaikkien toimijoiden käyttöön. Kehitämme myös kokemusasiantuntijoiden täydennyskoulutusmallia, joka ylläpitää ja vahvistaa kokemusasiantuntijan asiantuntijuutta käytännön työssä.
Kokemusasiantuntijuus tulee saada myös entistä vahvemmin kehittämistyöhön mukaan ja yhtenä päämääränämme on tuoda näkyväksi kokemustiedon ainutlaatuisuus ja tärkeys.
Kokemustiedolla on mahdollista kehittää palveluiden laatua ja tarpeita sekä käyttää kokemustietoa ja asiantuntijuutta monilla eri sektoreilla. Kokemusasiantuntijuudella lisätään tietotoisuutta ja vähennetään ennakkoluuloja mielenterveyden haasteista kärsiviä ihmisiä kohtaan.
Olen nostanut tämän blogitekstin yhteydessä esiin neljän ihmisen kokemuksia. He kaikki ovat taustaltaan mielenterveystoipujia tai toipujien omaisia ja Kaunis mieli- hankkeen kokemusasiantuntijoita ja hankkeen nykyisiä kokemusasiantuntijoiden kouluttajia.
Kuva: Kaunis mieli -hanke
Tervetuloa Taiteen Sulattamolle
Muistan eteeni aukeavan maiseman valtaavan punatiilisen Hankkijan talon, jonka ympärillä kiersin heinäkuun lopun armottomilla helteillä vuonna 2018. Etsin osoitetta Malmin raitti 17 B, jonka löytyminen osoittautuu karttasovelluksen tuesta huolimatta hiukan haastavaksi. Vihdoin löydän oikean oven. Hengitän muutaman kerran syvään ja yritän maadottua.
Astun avonaisesta ulko-ovesta sisään. Tervehdin ja istun alas, vastapäätäni istuu kolme naista. Alkaa 20 minuutin työhaastattelu. Työhaastattelun jälkeen olotilani on helpottunut ja kävelen kevein mielin Malmintorin ostoskeskukseen. Hetken mielijohteesta ostan itselleni lahjaksi uuden kesämekon. Olen alkavan viikonlopun lomafiiliksissä, olen sopinut mökkireissusta.
Automatkalla mökille tuntuu entistä selvemmältä, että työhaastattelu sujui hyvin. Pysähdyn Tammisaaren Lidliin ostoksille. Pihalla saan puhelinsoiton. Lasken ostoskassit kädestäni parkkipaikalle ja vastaan puhelimeen. “Tervetuloa Taiteen Sulattamolle.” Tuntuu, että kerrankin kaikki menee kerralla putkeen. Katson ympärilleni erityisen tarkasti terävöittäen kaikki aistini. Nojaan hitaasti autoa vasten ja suljen silmät – haluan tallentaa juuri tämän nimenomaisen hetken.
Uuden urakan edessä
Aloitan elokuussa 2018 Taiteen Sulattamon Kaunis mieli- hankkeessa kouluttajana. Muistan alun hämmennyksen ja epätietoisuuden uuden työtehtävän edessä. Tehtävänäni on suunnitella ja toteuttaa kokemusasiantuntija taiteen keinoin -koulutuksia. Kyseessä on mielenterveystoipujille ja omaisille suunnattu kolmivuotinen pilottihanke.
Aloitan uuden työni tutustumalla ensin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kokemusasiantuntijakenttään: luen paljon kokemusasiantuntijuudesta, juttelen kokemusasiantuntijoiden ja koulutuksia tarjoavien tahojen kanssa. Nopeasti minulle on selvää, että kokemusasiantuntijakoulutuksia tarjoavia tahoja on Suomessa runsaasti.
Mietin, miten meidän tuleva koulutuksemme eroaisi ja voisi tarjota koulutukseen jotakin uutta näkökulmaa? Itsessään kokemusasiantuntijuus taiteen keinoin ei vielä tarkoita mitään, ilman konkretiaa on vain liuta sanoja. Kuinka siis yhdistää kokemusasiantuntijuus ja taide käytännön ruohonjuuritasolla? Mikä on koulutuksen keskiössä? Olen ammatiltani teatteripedagogi ja ohjaaja – nyt on totta vie pedagogiselle innovatiivisuudelle kysyntää! Minä ja kollegani hyödynnämme kaiken aiemman osaamisemme, yhdistämme sen osaksi suunnitteluamme ja alamme siirtää pohdintaamme askel askeleelta konkretiaksi kokemusasiantuntijoiden pilottikoulutukseen. Todelliset vastaukset siitä, kuinka konkretian ja teorian vuoropuhelu ja tekemämme suunnitelmat toimivat, saapuvat vasta ihmisten kohtaamisten mukana.
Ensimmäinen kokemusasiantuntijoiden koulutus alkoi syyskuussa 2018. Koulutukset elävät, kiteytyvät, tarkentuvat jokaisen koulutuksen ja kohtaamisen myötä. Siitä alkoi matka, jonka aikana olen saanut oppia paljon – jokainen kohtaaminen ja kokemustarina on laajentanut maailmankuvaani ja jättänyt minuun jäljen. Matka on kestänyt tätä kirjoittaessani siis jo yli kaksi vuotta. Matka, jonka keskeisiä havaintoja ja oivalluksia yritän nyt kiteyttää yhteen blogitekstiin.
Koulutuksen punainen lanka
Koko kokemusasiantuntijakoulutuksen pohjaksi ja punaiseksi langaksi minulle on näiden vuosien aikana kiteytynyt dialogisuus eli tasavertainen kohtaaminen sekä epämukavuusalueelle suostumisen kautta uuden oppimisen mahdollistuminen sekä häpeän kohtaaminen.
Tiedän, että dialogisuudesta puhuminen ei ole enää 2020 erityisen innovatiivista, pikemminkin siitä on tullut klisee. Kliseitäkin uhmaten väitän kuitenkin, että tasavertainen ihmisten kohtaaminen on kaiken oppimisen pohjana, koska se mahdollistaa turvallisen ilmapiirin. Turvattomassa ilmapiirissä on mahdotonta heittäytyä, uskaltautua epämukavuusalueelle, oppia uutta ja kasvaa. Ja jälleen kerran – dialogisuus on vain tyhjä ja merkityksetön sana ilman käytäntöä.
Tasavertainen kohtaaminen on sitä, miten me olemme oppimistilanteessa toisillemme läsnä ja kuinka me arvostamme sekä kuuntelemme toista ihmistä ja hänen tarinaansa. Kohtaaminen on sitä, kuinka me annamme – yritysten ja erehdysten kautta – rakentavasti toiselle ihmiselle palautetta ja kuinka me kykenemme ottamaan palautetta itse vastaan rakentavasti. Kohtaaminen on sitä, kuinka ja mihin me vedämme omat rajamme. Kohtaaminen on myös sitä, miten me suhtaudumme haasteisiin ja kuinka me suostumme tietämättömyyteen. Palaan aina siihen, että lopulta me harjoittelemme koulutuksissa pohjimmiltaan ihmisenä olemista toiselle ihmiselle.
Kokemusasiantuntijakoulutuksen läpikäyminen on oppimisprosessi, jossa ei vältytä tietämättömyydeltä, haasteilta ja niihin liittyviltä vaikeiltakin tunteilta. Koulutuksien sisällä tutustutaan taidelähtöisiin menetelmiin kuten teatteriin, kehollisiin menetelmiin ja visuaalisiin taiteisiin. Monille ryhmäläisille taidemetelmät ovat uusia ja vieraita, hyvin jännittäviäkin asioita ja juuri tämä aiheuttaa tietämättömyyteen liittyvää epävarmuutta.
Epämukavuusalueelle joutuminen on enemmän kuin todennäköistä kaikissa Kaunis mieli -hankkeen koulutuksissa. Eri ihmiset kokevat epämukavuusalueen tietenkin hyvin eri tavoin. Epämukavuusalue voi alkaa jollekin jo siitä, että on tilanteessa, jossa joutuu katsomaan muita ihmisiä suoraan silmiin tai olla muiden katseen kohteena. Jollekin toiselle oma mukavuusalue päättyy siihen, että koskettaa toista ihmistä kontaktiharjoitteessa. Jollekin epämukavuusalue on sitä, että improvisoi piirin keskellä toisten ihmisten edessä. Epämukavuusalueelle joutuminen on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, koska juuri se alue usein mahdollistaa uusien ulottuvuuksien ja voimavarojen löytymisen omasta itsestä. Epämukavuusalueelle suostuminen herättää luovuuden, se avaa loputtomien mahdollisuuksien kentän. Olennaista on, että tämä mahdollisuuksien kentälle astuminen mahdollistuu kenelle tahansa, kun se toteutetaan turvallisessa ja tasavertaisessa ilmapiirissä. Kuten kokemusasiantuntijaksi ja kouluttajaksi opiskellut Sasha toteaa;
On ollut tärkeää saada se kokemus, että vaikka välillä voi tulla vikatikkejä niin se ei haittaa, katsotaan yhdessä mikä meni vikaan ja korjataan mitä tarvitsee. Olen myös kantapään kautta oppinut, että aina ei pysty eikä edes tarvitse tehdä sitä parasta minkä silloin parhaimmillaan pystyy. Sen päivän oma paras riittää.
Oman häpeän kohtaaminen
Hyvin usein tasavertaisen läsnäolevan kohtaamisen ja epämukavuusalueelle suostumisen tiellä on häpeää. Usein on myös niin paljon helpompaa suunnata katse toiseen, kuin kohdata epämiellyttävät häpeän tunteet omassa itsessään. Tähän yhteyteen nostan Kaunis mieli -hankkeen koulutuksissa kokemusasiantuntijaksi ja myöhemmin kouluttajaksi opiskelleen Piian ajatuksia, joita hän kohtasi koulutuksien aikana.
Muistan kauhun kun piti jakaa oma tarina. Kun piti tanssia oma koreografia yleisölle. Kun piti kiivetä lavalle ja esittää valmis esitys vieraille ihmisille. Kun koulutuksessa piti tehdä harjoituksia, joissa kosketaan toista ihmistä. Kun myöhemmin kouluttaja koulutuksessa piti opettaa muita. Kun tehtiin pieniä näytöksiä meren rannalla ja piti kohdata muiden ulkoilijoiden kummastelevat katseet.
Kaikkea kauhua yhdisti yksi tunne; häpeä. Hävetti oma elämä. Oma liike. Oma ilmaisu. Oma keho. Ajatukset. Hävetti oma häpeä. Ja miten hirveästi me hävetäänkään. Ja miten se estää meitä toteuttamasta itseämme. Laittaa piilottamaan osan osaamisesta, mielipiteistä, tunteista. Ja ihan hiton turhaan.
Olen seurannut yli kahden vuoden aikana kymmenien ihmisten prosessia ja matkaa kokemusasiantuntijoiksi taiteen keinoin. Koulutuksien alussa useimmilla ihmisillä mukana kulkee häpeää omasta mielenterveystoipuja-taustasta, omista kokemuksista, tarinasta, kehosta tai ilmaisusta: kenellä mistäkin, mutta lähes vuorenvarmasti jokaisella jostakin. Häpeän ilmenemismuotoja ei ole kuitenkaan aina helppo tunnistaa. Häpeä voi verhoutua tai naamioitua kateuteen, loputtomaan leikinlaskuun tai vaikkapa jatkuvaan alisuoriutumiseen.
Moni kokemusasiantuntijakoulutukseen osallistunut on jakanut ryhmässä kokemuksiaan siitä, että huonot kokemukset ovat saattaneet tuoda tunteen, että on osaamaton, elämässään epäonnistunut tai mitätön toisen luokan kansalainen. Aiemmin omista vaikeista kokemuksista kertominen on aikaisemmin elämässä saattanut aiheuttaa tunnetta siitä, että ei tule kuulluksi tai tasavertaisesti kohdatuksi. Kuten kokemusasiantuntija ja kouluttaja Minna toteaa;
Enkä uskonut, että mä osaan yhtään mitään. Itsetunto kaikkien tapahtumien jälkeen oliaivan nollissa. Pikkuhiljaa koulutuksen aikana kasvoi halu ja uskallus tehdä jotain mitä en koskaan ennen ollut tehnyt.
Kohti aktiivista toimijuutta
Minna on kokenut erityisesti kokemusasiantuntijakoulutuksen taidemenetelmiin tutustumisen mahdollisuutena löytää piilossa olleita vahvuuksia. Aluksi se pelotti, mutta vähitellen pelko ja haastavat tunteet alkavat kuitenkin väistyä taka-alalle ja oman voiman lisääntyessä keskeiseksi teemaksi alkaakin nousta aktiivinen toimijuus. Minna jatkaa;
Koulutuksessa kokeiltiin eri taidemenetelmiä ja tajusin, että sisälläni kasvaa tyttö, jokahaluu tehdä kaikkee luovaa, minkä olin koko ikäni tukahduttanut. Itsetunto kasvoi ja oma voima alkoi palaamaan. Tunsin, että liekki sisälläni alkoi taas palaa. Niin voimauttavaa se oli.
Uusien voimavarojen ja ulottuvuuksien löytyminen omasta itsestä voi mahdollistaa itsetunnon kasvun. Oman tarinan ottaminen omiin käsiin ja taiteen merkitys oman identiteetin rakentajana saattaa olla joillekin suuri, jopa keskeinen askel elämässä kohti uutta minuutta. Identiteetti saattaa laajentua mielenterveystoipujasta, toiminnan kohteesta ja objektista kohti aktiivista toimijuutta. Olen saanut osaltani olla mahdollistamassa ja todistamassa sitä, kuinka turvallisessa ja kannustavassa dialogisessa oppimisilmapiirissä häpeän on mahdollista alkaa sulaa. Vertaistuen voima on tässä prosessissa erittäin merkityksellisessä osassa. Se, että kokemusasiantuntijoiden opiskelijaryhmässä on useita ihmisiä, vertaisia, jotka ovat kokeneet niin ikään vaikeita ja haastavia kokemuksia, mutta jotka haluavat valjastaa ikävät kokemuksensa ja auttaa muita.
Olen saanut tämän kahden vuoden matkan aikana todistaa kymmeniä kertoja, että korjaavia kokemuksia saadessaan ihmisestä on mahdollista kuoriutua paras versio omasta itsestään. Ihmisestä on mahdollisuus kasvaa oman elämänsä päähenkilö, aktiivinen toimija, jolla on halu vaikuttaa ympäristöönsä jakamalla omaa tarinaansa. Oman epämukavuusalueen laajentaminen ja oman häpeän kohtaaminen vapauttaa tähän uuteen tehtävään.
Hyviä kokemuksia saaneen on lopulta mahdollisuus antaa edelleen hyvä eteenpäin kiertoon jakamalla omaan kokemustarinaansa. Vapautuminen mahdollistaa oman kokemustarinan jakamisen muille ihmisille, joka edelleen auttaa muita häpeänsä kanssa kamppailevia ihmisiä. Ja kuten tiedämme, heitä on Suomessa paljon: häpeä on suomalaisten kansantauti. Oman häpeän kierteen katkaiseminen voi siis purkaa stigmaa laajemminkin.
Konkreettisesti tämä aktiivinen toimijuus on lihallistunut paitsi kokemusasiantuntijoissa myös kokemusasiantuntijoiden kouluttajaksi opiskelleissa. Se on tullut eläväksi silmieni edessä jokaisen koulutuksen läpikäyneen ihmisen polkua seuratessa. Koulutuksissa elää syvässä ajatus oppimisen kaksisuuntaisuudesta – opettaja voi myös oppia oppilailtaan. Näiden viimeisten viikkojen aikana olen saanut seurata, kuinka Kaunis mieli- hankkeesta valmistuneet uudet kokemusasiantuntija -kouluttajat alkavat suunnitella ja valmistella omia koulutuksiaan. Sanonta kuuluu, että “Oppimista on tapahtunut, kun opettaja tekee itsensä tarpeettomaksi”. Yhdyn siihen ja lisäksi Oulun koulutuksessa kanssani kouluttaneeseen Mixun osuviin sanoihin:
Kaikki oppilaat olivat persoonia. Opin oppilailtani paljon.
Kiitos kahden vuoden oppitunnista teille, kaikki koulutuksissa opiskelleet ihmiset. Te kaikki teitte minuun lähtemättömän vaikutuksen.
Kun 2018 lähdin kokemusasiantuntijakoulutukseen, en tiennyt mitä seuraavat vuodet tuo tullessaan. Olin haaveillut jo pitkään kokemusasiantuntijakoulutuksesta, mutta niitä ei tuntunut löytyvän. Sitten puskaradion kautta löysin Kaunis mieli -hankkeen koulutuksen. Totta puhuakseni en edes tiennyt, mihin olin menossa. Olin ollut sairaslomalla jo pitkään ja todella uupunut siinä vaiheessa. Jännitin, miten jaksan ja kykenen. Ja välillä olinkin ihan sumussa koulutuspäivinä.
Oman tarinan kirjoittaminen oli kivulias ja raskas prosessi. Vanhojen kipeiden asioiden uudelleen käyminen oli aluksi uuvuttavaa ja teatterin avulla siitä tuli myös kehollinen prosessi. Kävin uudelleen jokaisen lyönnin ja ja iskun. Keho reagoi voimakkaasti ja traumastressireaktio aktivoitui päälle. Istuin lapsuuden kodissa, tunsin sen tuoksut, kuulin äänet… aivan kuin olisin aikamatkannut takaisin lapsuuteeni. Oksensin koko tarinan ulos yhdeltä istumalta, vaikka meitä ohjeistettiin tekemään se pienissä paloissa.
Mitä enemmän tarinaa kävi läpi ja teki kehollisia harjoitteita, tarina ikään kuin suli pois. Nyt jälkeenpäin ajateltuna menneisyys on kaukana takana, ja tuntuu jopa hassulta kertoa tarinaansa enää, koska se tuntuu niin kaukaiselta. Ihan kuin se olisi jonkun muun elämästä.
Oman tarinan kirjoittaminen ja esityksen tekeminen on ollut minulle hyvin terapeuttinen kokemus. Sitä ikäänkuin katseli ulkopuolelta oman elämän aikajanaa ja ymmärsi monta asiaa. Ymmärsi, miksi elämä oli mennyt niin. Sitä kautta löytyi myös armollisuus ja ymmärrys itseä kohtaan.
Prosessi vuodesta 2010, jolloin romahdin, tähän päivään on ollut huikea. Tunsin, että olen vain kuori eikä minussa virtaa mikään. Ihan kuin joku olisit katkaissut minusta virran pois. Luovuus oli täysin kateissa. En uskonut, että osaan yhtään mitään. Itsetunto kaikkien pahoinpitelyiden jälkeen oli aivan nollissa.
Pikkuhiljaa koulutuksen aikana kasvoi halu ja uskallus tehdä jotain, mitä en koskaan ennen ollut tehnyt. Koulutuksessa kokeiltiin eri taidemenetelmiä ja tajusin, että sisälläni kasvaa tyttö, joka haluu tehdä kaikkee luovaa! Tyttö, jonka olin koko ikäni tukahduttanut. Itsetunto kasvoi ja oma voima alkoi palaamaan. Tunsin että liekki sisälläni alkoi taas palaa. Niin voimauttavaa se oli.
Koulutuksen loppusuoralla muistan haaveilleeni, että minäkin haluaisin kouluttaa. Olen aiemmin toiminut kosmetiikka-alalla kouluttajana, mutta nyt koin, että haluan auttaa ihmisiä ja että työssä olisi syvempää sisältöä. En voinut kuvitellakkaan, että unelmani toteutuisi näin nopeasti. Sain mahdollisuuden kouluttautua kouluttajaksi.
On ollut tosi huikeeta seurata nyt opiskelijoiden matkaa, ja miten jo pienessä ajassa ihmisissä näkee muutoksen. Jokainen haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ja kun sen kokee, jotain sisällämme muuttuu lopullisesti. Se on todella parantavaa. Kun on käynyt itse kokemusasiantuntijakoulutuksen, tietää millainen henkinen prosessi se on.
Palautteita koulutuksesta:
” minua ei ahdista enää” ” tyhmä se on, joka ei tämmöiseen koulutukseen osallistu” ” en ole koskaan kertonut asioistani kenellekkään, nyt mä uskalsin ja tuntuu vapauttavalta”
Olen niin kiitollinen opettajille ja koko Taiteen Sulattamolle ammattimaisesta kouluttamisesta ja kannustamisesta.
Nämä kaksi koulutusta ovat olleet elämäni parhaat koulutukset. Kyllä, näin se on. Niin paljon siitä sain. Tuntui kuin olisin ottanut ison harppauksen elämässä eteenpäin.
Nyt koen, että teen arvokasta työtä.
Nähdään koulutuksissa 🙂
Minna Kokemusasiantuntija taiteen keinoin Kouluttaja
Kun oman, kuukausia hioutuneen kokemustarinan kanssa pääsee yleisön eteen, niin elämys syntyy sekä esiintyjälle että katsojille. Pääsin esiintymään noin 15 henkiselle yleisölle, ja vuorovaikutus yleisön kanssa syntyi luontevasti. Esiintymistilanteessa pääsee tapahtumaan se, minkä vuoksi kokemusasiantuntija kouluttautuu: kokemustarina tulee näkyväksi, kokemukset tulevat jaetuksi ja vastaanotetuiksi. Esitykseni aikana tilaan syntyi ainutlaatuinen tunnelma yleisöön: taiteen keinoin toteutettu tarina on totta, ja osa esiintyjän omaa elämää, mutta vaikuttaa teatterilta.
Ilmaisuvoimaa tarinaan tuovat pienet, harkitut draamailmaisun keinot. Eleet, ilmeet, aidot mielikuvat, jotka välitetään asennoilla, kehon intensiteetin vaihteluilla, liikkeellä, katseella, minun kohdallani myös äänellä ja musiikilla, vievät esityksen lähelle kuulijaa. Syntyy kannustava ja empaattinen tila, jossa kuulijat pystyvät samaistumaan ja uppoutumaan esiintyjän kokemuksiin.
Juuri draaman keinot ovat myös niitä, joiden avulla esiintyjänä olen saanut jäsenneltyä kokemuksiani, tunteita ja kehomuistia uudella tavalla. Ikävät, hävettävät, leimaavat, jopa traumaattiset kokemukset pääsevät vihdoin esiin, mikä vähentää niiden negatiivista voimaa, ja esitystilanne avaa ovet ymmärrykseen ja lämpimään myötätuntoon.
Miltä keikkailu oman kokemustarinan kanssa tuntuu?
Oman kokemustarinan esittäminen taiteen keinoin oli minulle monella tasolla vaikuttava ja eheyttävä tilanne. Tarinan jakaminen on tärkeää. Olen oppinut uusia ilmaisun keinoja, jotka kurssin ohjaajan kanssa olemme laittaneet paikoilleen ja käyneet tarpeeksi monta kertaa läpi, jotta minulle kertyi tarpeeksi luottamusta tarinan esittämiseen. Hyvän suunnittelun ja valmistelun vuoksi esiintyminen onnistui hyvin ja pystyin keskittymään esitykseen. Ero tyypilliseen kokemusasiantuntijaesitykseen on suuri, koska tarinassa on taiteellisia elementtejä.
Millaista keskustelua esityksen jälkeen syntyy?
Esityksen jälkeisessä 15 minuutin mittaisessa keskustelussa yleisössä oli ihmisiä, jotka olivat selvästi vaikuttuneita esityksestä ja kiinnostuneita koulutuksesta. Yleisö tunnisti samantyyppisiä tilanteita, tunteita omasta elämästään ja toivat sen esiin. Arvelen, että esityksen näkeminen rohkaisi heitä myös omien asioiden käsittelyyn. Eräs osallistuja esimerkiksi mietti elämänkertakirjoituskurssille menemistä.
Kirjoittaja: Sanna Kokemusasiantuntija Kaunis mieli -hanke
Kesän alussa Taiteen Sulattamolla juhlittiin uuden kulttuurikokemusasiantuntija ryhmän valmistumista. Kaunis mieli -hankkeen toinen merkittävä rajapyykki saavutettiin kun FinFami Uusimaa ryn kanssa yhteistyössä toteutettu koulutus tuli päätökseen. Uutena kohderyhmänä toimivat omaiset. Haluammekin jakaa nyt heidän kokemuksensa myös teille, kokemustarinoistahan tässä kaikessa on kuitenkin kyse. Kuulimme valmistujaisissa tämän hienon puheen, kolmen valmistuneen kertomana.
KULTTUURIKOKEMUSASIANTUNTIJUUS ”MATKANA”
Maaliskuun lopulla aloitimme matkamme kulttuurikokemusasiantuntijoiksi viiden hengen ryhmänä, jota yhdisti se, että kaikkien perheissä on erityyppisiä mielenterveyden haasteita. Meillä oli kaikilla myös tarve ja halu käsitellä kokemuksiamme uudella tavalla.
Ryhmän koko osoittautui alusta saakka sopivaksi, jotta vaikeita asioita pääsi käsittelemään turvallisesti ja rauhassa tämän 12 viikkoisen kurssin aikana. Ryhmäytymiselle annettiin riittävästi alussa aikaa ja paljolti sen takia ryhmämme uskalsi lähteä työstämään kukin omaa tarinaansa. Jokainen teki kurssin aikana omaa prosessiaan ja sai paljon tukea ja positiivista palautetta ryhmältä ja kouluttajalta, mikä oli todella tärkeää.
Kevään edetessä on kasvanut uskallus olla oman kokemuksen kanssa uudesta näkökulmasta käsin. Olemme saaneet tulla nähdyksi ja kuulluksi oman tarinamme kanssa ilman, että kukaan on kyseenalaistanut omaa kokemusta. Jokaisella ryhmäläisellä on oma erilainen tarinansa ja niiden kuuleminen on auttanut saamaan uutta näkökulmaa myös omiin kokemuksiin. Matkan aikana on kasvanut usko ja varmuus siihen, että oma tarina voi myös auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia. Asioista saa kertoa, ja niiden jakamisesta on hyötyä muillekin ihmisille.
MITÄ KULTTUURIKOKEMUSASIANTUNTIJAKURSSI ANTOI?
Kurssilta saimme uusia lähestymistapoja vaikeisiin asioihin. Luova liike, ääni- ja musiikkiharjoitukset sekä tilanneimprovisaatio auttoivat saamaan ilmaisuvoimaa oman tarinan kerrontaan, sekä uskallusta heittäytyä uuteen tekemiseen ilman pelkoa epäonnistumisesta tai häpeästä. Kipeitä asioita pystyi käsittelemään uudella tavalla ilman negatiivista olotilaa.
Omien tunteidensa kanssa on päässyt sinuiksi työstäessään tarinaa taiteen keinoin. Toisten tarinoihin eläytyessä on saanut perspektiiviä omaankin tarinaan, ja on voinut hyväksyä paremmin myös oman vaikean kokemuksen. Raskaat asiat muuttuvat tarinan työstämisen myötä vähitellen kokemuksiksi muiden joukossa. Olemme saaneet uudenlaista etäisyyttä ja ymmärrystä itseämme kohtaan.
Meille jäi tunne, että taidemenetelmien käyttäminen on eheyttävä keino tunnelukkojen ja hankalien kokemusten työstämisessä. Mieli ja keho kulkevat käsi kädessä, ja ilman kehollista työskentelyä eheytyminen jää vajavaiseksi.
Olemme mielestämme eläviä esimerkkejä siitä, että tämä työskentely taiteen keinoin toimii kokemusasiantuntijakoulutuksessa. Toivomme, että hanke saa jatkoa ja taidemenetelmiä käytettäisiin laajemminkin mielenterveystyötä tekevien ryhmänvetäjien koulutuksissa, ja menetelmät tulisivat monenlaisten ryhmien käyttöön.
Kirjoittanut: Metsälintu Pahkin Tanssitaiteen Maisteri, Tanssi-ilmaisun ohjaaja AMK Koulutuskehittäjä | Kehittämispäällikkö Kaunis mieli -hanke
Olin pääkouluttajamme työparina vierailemassa FinFamin kulttuurikokemusasiantuntijakoulutuksessa 4.5.2019 Helsingissä. Tanssitaustastani juontuen työpajani keskittyi keholähtöisiin menetelmiin.
Koululiikunnan jäljet Tunnistan sen aina. Kun saavun uuden ryhmän eteen tanssinopettajana, tapahtuu usein jotain hyvin kummallista. Kehot jäykistyvät, kyky toisintaa toisen liikettä katoaa ja motoriset taidot hajoavat taivaan tuuliin. Tätä reaktiota olen todistanut niin harrastaja- kuin ammattilaiskentillä.
Alku- ja loppureflektioissa olen usein saanut kuulla, kuinka keholliset menetelmät osuvat meissä usein juuri siihen kohtaan, jossa muistamme sen tunteen, kun “emme osanneet”, “olin huonoin”, “kaikki muut oppivat, paitsi minä en.”
Osittain jäljet johtavat koululiikuntaan, mutta myös usein omaan varhaislapsuuteemme. Siihen uhmaiän vaiheeseen, jossa aivot ymmärtävät, kuinka kengännauha solmitaan, mutta motoriikka ei vielä toimi. Se itkunsekainen raivo, kun kenkä lentää seinään ja tunne purskahtaa ulos. Tätä tunnereaktiota olen nähnyt tanssin parissa paljon. Siis riippumatta ihmisen iästä ja/tai ammattilaisuuden asteesta.
Kaunis mieli on lempeä Kaunis Mieli -hankkeen ytimessä on osallistujia kuunteleva, lempeä ote. Pääkouluttajamme, Annukka Valo, oli luonut ryhmään turvallisen ilmapiirin, joka näkyi jokaisessa osallistujassa. Aloitimme aamun ringissä keskustellen. Pientä jännitystä oli havaittavissa, mutta aloitimme kehoharjoitteet keskustelun lomassa nojatuoleilla istuen. Hengitimme tietoisesti, avasimme lonkan koukistajia, venytimme pituutta selkärankaamme ja kuuntelimme yhteistä liikkeen rytmiä.
Seuraa tanssinopettajaa
Seuraa tanssinopettajaa Nousimme seisomaan. Teimme kehoa avaavia, lämmittäviä harjoitteita “seuraa johtajaa” -periaatteella. Tanssinopettajana näytin liikkeet ja ohjasin harjoitteita kehollisesti ja puhuen. Pikkuhiljaa laajensimme liikettä ja lisäsimme vauhtia.
Lisäsimme vauhtia
Kun kehot olivat lämmenneet, pääsimme päivän pääasiaan: keholliseen kuunteluun ja yhteisen liikkeen tuottamiseen.
Seuraa johtajaa Liikeimprovisaation ensimmäisessä vaiheessa jokainen osallistuja sai vuorollaan olla “lintuparven” vetovastuussa. Eli vuoroin seurattavana ja vuoroin seuraajana. Ihminen on kehittyväinen olento. Ryhmä on kehittyväinen entiteetti. Harjoitteen edetessä liikkeistä tuli orgaanisempia ja seuraamisesta tuli osittain automaattista. Toisin sanoen, tietoinen, sanallinen aivopuoliskomme lakkasi jarruttelemasta ja laskeuduimme ryhmänä kohti sanatonta, intuitiivista, avaruudellista ja kehollista puolta itsessämme.
Seuraa ryhmää Viimeinen, päivän pääharjoite, ohjeistettiin näin: “Seuraa sitä liikettä, minkä näet. Jos et näe ketään (joskus liike voi kuljettaa sinut positioon, missä näet vain seinän), anna liikkeen johtaa sinua.”
Harjoitteen aikana jokainen sai tulla hetkeksi ulos koreografiasta katsomaan ja havaitsemaan ulkopuolelta, kuinka asiat syttyivät, sammuivat ja kehittyivät ryhmäläisten kehoissa.
Seuraa sitä, minkä havaitset
Tätä osiota on vaikea purkaa sanoiksi. Katsojana oleminen oli fasinoivaa; itselleni edessäni elävä teos oli kuin pienoiskuva ihmiskunnasta. Kuinka yksi aate nousee, leviää, muotoutuu muuksi, hajoaa, katoaa ja kuinka uusi aate taas nousee. Jonkinlainen vääjäämättömyyden koreografia, jossa kaaos ja järjestys vuorottelivat.
Kun osallistuin yhtenä kehona tähän harjoitteeseen, harjoituksen edetessä tuli kummallinen tunne siitä, että yksikään liike ei ole syntynyt yhdestä päätöksestä, yhden mielen tuotteena, vaan jokin kollektiivinen tajunta ohjasi toimintaa. Erään koulutettavan kommentti tästä työvaiheesta: ”Jossain vaiheessa tuli tunne, että seuratessani liikettä, en itse anna tietoisia sytykkeitä, valmiita liikkeitä, vaan aina tuli jostain joku liike, jota seurata. Joskus se liike vain tuli minusta.”
Myös aika käyttäytyy kummallisesti ollessamme tuossa tilassa. Lineaarinen ajattelu katoaa ja kokonaisvaltainen ajattelu valtaa tilaa.
Loppureflektiossa ryhmä puhuikin ajan tajun “katoamisesta” tai ajan muuttumisesta.
Lopuksi pyysin ääneen: ”Saattakaa koreografia päätökseen.” Kuin yhteisestä sopimuksesta ryhmäläiset irrottautuivat liikekontaktista ja puristuivat kauniisiin sykkyröihin, kuin alkumuniin, ympäri tilaa.
Alkumunat
Twilight zone Havainnoidessani ryhmää yhteisessä liikkeessä, oli vaikeata katsojanakin nähdä, mistä liike kulloinkin lähti. Loppureflektiossa puhuimme viimeisen harjoitteen kohdalla toisen kehon näkemisestä, mutta katsojana havaitsin, että monina hetkinä kaikkien osallistujien silmät olivat kiinni.
Oma havaintoni on, että pudotessamme kehollisen kokemisen tilaan, kaikki aistimme avautuvat ja herkistyvät. Aistimme toistemme kehoja ja niissä tapahtuvia muutoksia moniaistisesti. Emme erittele saamaamme tietoa, vaan vastaanotamme sitä kokonaisvaltaisesti hyväksyen.
FinFamin ryhmässä onnistuimme pääsemään tuohon tilaan. Loppureflektio alkoikin hiljaisuudella. Kukaan ei oikein tohtinut rikkoa sitä kaunista sanattomuuden ja empatian tilaa, jossa olimme yhdessä. Puhtaan kokemisen tilasta analyyttiseen sanallistamiseen on pitkä matka.
____________
Kirjoitan tätä blogia postuumisti, 6 päivää myöhemmin. Taiteen Sulattamon avajaisissa 9.5.2019 toimitusjohtajamme, Eveliina Lafghani, tilasi minulta lyhyen puheen ja esittelyn. Tein sen tanssien ja puhuen. Tiivistin puheessani tässä blogissa esittämäni havainnon näin:
“ Dialoginen yhteys ihmisten välillä on paljon muutakin kuin sanallista kommunikaatiota. Yksilön herkkä tietoisuus omassa kehossaan tapahtuvista muutoksista voi tukea hänen minuutensa rakentumista sekä avata tietoisempaa tapaa suhtautua toisiin ihmisiin.”
Metsälintu Pahkin Tanssitaiteen Maisteri, Tanssi-ilmaisun ohjaaja AMK Koulutuskehittäjä | Kehittämispäällikkö Kaunis mieli -hanke
On suuri kunnia kuulua tähän Suomen ensimmäisten kulttuurikokemusasiantuntijoiden joukkoon. Me yhdeksän rohkeaa heittäytyjää olemme saaneet kulkea yhdessä huikean matkan. Koulutuksen alussa olimme hyvin innoissamme, mutta vielä hieman hämmentyneen epätietoisia siitä, mihin olimme lähteneet mukaan. Onneksi me kaikki pääsimme lopulta kartalle ja omat tarinat alkoivat etsiä muotoaan hitaasti, mutta varmasti. Tänään voimme ylpeinä olla valmiiden, vahvojen ja vaikuttavien kokemusasiantuntijatarinoidemme edessä.
Itselleni tällä koulutuksella on ollut valtaisa merkitys. Olen saanut vaikeille kokemuksille uutta merkityksellisyyttä, minäkuvani on parantunut, olen päässyt haastamaan ja kehittämään itseäni ja olen saanut sisältöä elämääni, uutta mielenkiintoista tekemistä arkeen. Olen myös saanut tutustua uusiin, upeisiin ihmisiin.
Ryhmämme ilmapiiri on ollut kannustava ja turvallinen, kiitos jokaiselle omasta panoksestaan siihen. Olemme voineet luottamuksella jakaa kipeitäkin asioita. Itkeneet ja nauraneet. Antautuneet leikille ja luovuudelle. Uskon että rohkeus heittäytyä uusiin asioihin kantaa meitä kaikkia jatkossakin eteenpäin mihin ikinä tiemme vievätkin.
Suurkiitos mahtaville kouluttajillemme näistä antoisista kuukausista. Te olette onnistuneesti ohjanneet meitä kaikkia löytämään juuri sen oman tapamme kertoa tarinamme.
Annukka, kiitos innostavasta ja nostattavasta asenteestasi.
Pihla, kiitos huomioivasta ja kannustavasta otteestasi.
Raisa, kiitos että vahvistit sinnikkäästi uskoa itseemme ja tekemiseemme.
Eve, kiitos että välität.
Nyt on aika tarttua uusiin haasteisiin ja lähteä tekemään kulttuurikokemusasiantuntijuutta tutuksi turuille ja toreille.
Me olemme valmiita kertomaan omat tarinamme maailmalle.
Maailma, oletko valmis kuulemaan meitä?
Kaunis mieli 