Kirjoittanut: Metsälintu Pahkin
Tanssitaiteen Maisteri, Tanssi-ilmaisun ohjaaja AMK
Koulutuskehittäjä | Kehittämispäällikkö
Kaunis mieli -hanke
Olin pääkouluttajamme työparina vierailemassa FinFamin kulttuurikokemusasiantuntijakoulutuksessa 4.5.2019 Helsingissä. Tanssitaustastani juontuen työpajani keskittyi keholähtöisiin menetelmiin.
Koululiikunnan jäljet
Tunnistan sen aina. Kun saavun uuden ryhmän eteen tanssinopettajana, tapahtuu usein jotain hyvin kummallista. Kehot jäykistyvät, kyky toisintaa toisen liikettä katoaa ja motoriset taidot hajoavat taivaan tuuliin. Tätä reaktiota olen todistanut niin harrastaja- kuin ammattilaiskentillä.
Alku- ja loppureflektioissa olen usein saanut kuulla, kuinka keholliset menetelmät osuvat meissä usein juuri siihen kohtaan, jossa muistamme sen tunteen, kun “emme osanneet”, “olin huonoin”, “kaikki muut oppivat, paitsi minä en.”
Osittain jäljet johtavat koululiikuntaan, mutta myös usein omaan varhaislapsuuteemme. Siihen uhmaiän vaiheeseen, jossa aivot ymmärtävät, kuinka kengännauha solmitaan, mutta motoriikka ei vielä toimi. Se itkunsekainen raivo, kun kenkä lentää seinään ja tunne purskahtaa ulos. Tätä tunnereaktiota olen nähnyt tanssin parissa paljon. Siis riippumatta ihmisen iästä ja/tai ammattilaisuuden asteesta.
Kaunis mieli on lempeä
Kaunis Mieli -hankkeen ytimessä on osallistujia kuunteleva, lempeä ote. Pääkouluttajamme, Annukka Valo, oli luonut ryhmään turvallisen ilmapiirin, joka näkyi jokaisessa osallistujassa. Aloitimme aamun ringissä keskustellen. Pientä jännitystä oli havaittavissa, mutta aloitimme kehoharjoitteet keskustelun lomassa nojatuoleilla istuen. Hengitimme tietoisesti, avasimme lonkan koukistajia, venytimme pituutta selkärankaamme ja kuuntelimme yhteistä liikkeen rytmiä.
Seuraa tanssinopettajaa
Nousimme seisomaan. Teimme kehoa avaavia, lämmittäviä harjoitteita “seuraa johtajaa” -periaatteella. Tanssinopettajana näytin liikkeet ja ohjasin harjoitteita kehollisesti ja puhuen. Pikkuhiljaa laajensimme liikettä ja lisäsimme vauhtia.
Kun kehot olivat lämmenneet, pääsimme päivän pääasiaan: keholliseen kuunteluun ja yhteisen liikkeen tuottamiseen.
Seuraa johtajaa
Liikeimprovisaation ensimmäisessä vaiheessa jokainen osallistuja sai vuorollaan olla “lintuparven” vetovastuussa. Eli vuoroin seurattavana ja vuoroin seuraajana. Ihminen on kehittyväinen olento. Ryhmä on kehittyväinen entiteetti. Harjoitteen edetessä liikkeistä tuli orgaanisempia ja seuraamisesta tuli osittain automaattista. Toisin sanoen, tietoinen, sanallinen aivopuoliskomme lakkasi jarruttelemasta ja laskeuduimme ryhmänä kohti sanatonta, intuitiivista, avaruudellista ja kehollista puolta itsessämme.
Seuraa ryhmää
Viimeinen, päivän pääharjoite, ohjeistettiin näin: “Seuraa sitä liikettä, minkä näet. Jos et näe ketään (joskus liike voi kuljettaa sinut positioon, missä näet vain seinän), anna liikkeen johtaa sinua.”
Harjoitteen aikana jokainen sai tulla hetkeksi ulos koreografiasta katsomaan ja havaitsemaan ulkopuolelta, kuinka asiat syttyivät, sammuivat ja kehittyivät ryhmäläisten kehoissa.
Tätä osiota on vaikea purkaa sanoiksi. Katsojana oleminen oli fasinoivaa; itselleni edessäni elävä teos oli kuin pienoiskuva ihmiskunnasta. Kuinka yksi aate nousee, leviää, muotoutuu muuksi, hajoaa, katoaa ja kuinka uusi aate taas nousee. Jonkinlainen vääjäämättömyyden koreografia, jossa kaaos ja järjestys vuorottelivat.
Kun osallistuin yhtenä kehona tähän harjoitteeseen, harjoituksen edetessä tuli kummallinen tunne siitä, että yksikään liike ei ole syntynyt yhdestä päätöksestä, yhden mielen tuotteena, vaan jokin kollektiivinen tajunta ohjasi toimintaa. Erään koulutettavan kommentti tästä työvaiheesta: ”Jossain vaiheessa tuli tunne, että seuratessani liikettä, en itse anna tietoisia sytykkeitä, valmiita liikkeitä, vaan aina tuli jostain joku liike, jota seurata. Joskus se liike vain tuli minusta.”
Myös aika käyttäytyy kummallisesti ollessamme tuossa tilassa. Lineaarinen ajattelu katoaa ja kokonaisvaltainen ajattelu valtaa tilaa.
Loppureflektiossa ryhmä puhuikin ajan tajun “katoamisesta” tai ajan muuttumisesta.
Lopuksi pyysin ääneen: ”Saattakaa koreografia päätökseen.” Kuin yhteisestä sopimuksesta ryhmäläiset irrottautuivat liikekontaktista ja puristuivat kauniisiin sykkyröihin, kuin alkumuniin, ympäri tilaa.
Alkumunat
Twilight zone
Havainnoidessani ryhmää yhteisessä liikkeessä, oli vaikeata katsojanakin nähdä, mistä liike kulloinkin lähti. Loppureflektiossa puhuimme viimeisen harjoitteen kohdalla toisen kehon näkemisestä, mutta katsojana havaitsin, että monina hetkinä kaikkien osallistujien silmät olivat kiinni.
Oma havaintoni on, että pudotessamme kehollisen kokemisen tilaan, kaikki aistimme avautuvat ja herkistyvät. Aistimme toistemme kehoja ja niissä tapahtuvia muutoksia moniaistisesti. Emme erittele saamaamme tietoa, vaan vastaanotamme sitä kokonaisvaltaisesti hyväksyen.
FinFamin ryhmässä onnistuimme pääsemään tuohon tilaan. Loppureflektio alkoikin hiljaisuudella. Kukaan ei oikein tohtinut rikkoa sitä kaunista sanattomuuden ja empatian tilaa, jossa olimme yhdessä. Puhtaan kokemisen tilasta analyyttiseen sanallistamiseen on pitkä matka.
____________
Kirjoitan tätä blogia postuumisti, 6 päivää myöhemmin. Taiteen Sulattamon avajaisissa 9.5.2019 toimitusjohtajamme, Eveliina Lafghani, tilasi minulta lyhyen puheen ja esittelyn. Tein sen tanssien ja puhuen. Tiivistin puheessani tässä blogissa esittämäni havainnon näin:
“ Dialoginen yhteys ihmisten välillä on paljon muutakin kuin sanallista kommunikaatiota. Yksilön herkkä tietoisuus omassa kehossaan tapahtuvista muutoksista voi tukea hänen minuutensa rakentumista sekä avata tietoisempaa tapaa suhtautua toisiin ihmisiin.”
Metsälintu Pahkin
Tanssitaiteen Maisteri, Tanssi-ilmaisun ohjaaja AMK
Koulutuskehittäjä | Kehittämispäällikkö
Kaunis mieli -hanke
Kaunis mieli 