Taiteen Sulattamon varapuheenjohtajan mietteitä Kaunis mieli -hankkeesta

Taiteen Sulattamon varapuheenjohtajan mietteitä Kaunis mieli -hankkeesta

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, clipart-kuva

Kuvaus luotu automaattisesti

Taiteen Sulattamon ensimmäinen kehittämishanke on päättynyt. 

Kaunis mieli -hanke on päässyt maaliin. Suomeen on nyt luotu uusi tapa kouluttaa kokemusasiantuntijoita. He käyttävät työkaluinaan kulttuurin ja taiteen menetelmiä. Uusi, moderni, monimuotoinen ja -ulotteinen tapa kouluttaa, toimia kokemusasiantuntijoina ja kouluttajina.

Hankkeen menestyksestä kertokoon se, että hanke palkittiin palkinnolla sekä kunnialausunnoilla. 

Taiteen Sulattamon pilottihankkeeksi se oli uskomaton menestys. 

Tokihan kaikesta oppii ja kaikessa pitää kehittyä, mutta yleisesti ottaen hankkeemme oli menestyjä!

3 vuotta sitten se alkoi. Pitää kuitenkin muistaa, että sitä ennen sitä pohdittiin, suunniteltiin ja rahoitusta haettiin useampi vuosi. Nyt 3 vuoden jälkeen tulokset saavat hämmästyttää maailmalla, vielä vuosia eteenpäinkin.

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, luonnoslehtiö

Kuvaus luotu automaattisesti

Kiitän koko sydämestäni koko KM-hankkeen työporukkaa sekä hankkeen vapaaehtoisia, jotka tekivät meille ihmeitä! Olette te tehneet upeaa työtä ja luoneet uutta yhteiskuntaamme parantamaan monella eri tasolla.

Lämmin kiitos myös siitä, että sain olla mukana vapaaehtoisena hakuprosessissa, kehittämässä ja oppimassa! On ollut ilo olla kehittämässä ja seuraamassa Kaunis mieli -hanketta. Hankkeen tulokset ja kehitystyö puhuvat puolestaan. On myös ollut innostavaa nähdä, kuinka oma kehittämistyö ja ideointi on muuttunut konkretiaksi. Taiteen Sulattamolle on syntynyt Kaunis mieli -kokemustoiminta, joka jatkaa matkaansa ja tulevaisuudessa vahvistaa asemaansa vaikuttavana kokemustoiminnan, koulutuksen sekä kehittämisen edelläkävijänä.

Taiteen Sulattamo ry on edelläkävijä. Se on ollut sitä 7 vuotta sitten. 3 vuotta sitten. Se on sitä juuri nyt ja myös tulevaisuudessa!

Katsotaan yhdessä tulevaisuuteen, toimitaan ennakkoluulottomasti, ja pysymme oman sektorimme edelläkävijänä. Taiteen Sulattamon tulevaisuusstrategia ohjaa meitä eteenpäin.

Helsingissä 4.3.2021

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö, sisä, paita, tumma

Kuvaus luotu automaattisesti

Taiteen Sulattamo ry:n

varapuheenjohtaja

Tim Saarinen

Kaunis mieli -kokemustoiminta katsoo tulevaisuuteen 2021

Taiteen Sulattamon Kaunis mieli -kokemustoiminta


Kaunis mieli -hanke oli kolmivuotinen kehittämishanke, jota rahoitettiin STEAn rahoituksella. Hanke on tullut päätökseen nyt vuoden 2020 lopussa. Jäljellä on vielä raportoinnin loppuun saattaminen ja toiminnan uudelleen muotoilu. Mitä hankkeelle tapahtuu nyt?

Kaunis mieli -hanke on päättynyt, mutta kokemustoiminta jatkuu. Hankkeesta muotoutui Taiteen Sulattamon Kaunis mieli -kokemustoiminta, joka jatkaa toimintaa valtakunnallisesti. Koronarajoituksien salliessa meillä jatkuvat koulutukset sekä kokemusasiantuntijatoiminta. 

Vuoden 2021 toiminnan sisältöjä ovat koulutukset Porissa, Kotkassa ja Turussa. Lisäksi pyrimme järjestämään koulutusta myös Helsinkiin. Meillä on neljä kouluttajaa, jotka työskentelevät valtakunnallisesti sekä kokemusasiantuntijaverkosto sektorilla Oulu–Helsinki, joka työskentelee kokemusasiantuntijatyössä ja -toiminnassa ympäri maan. Kokemusasiantuntijan voi tilata meidän kauttamme. Lisätiedot löytyvät sivuiltamme.

Kaunis mieli -Kokemustoiminta on vahvasti verkostoitunut ja mukana kehittämässä kokemustoimintaamme ja koulutuksia maassamme. Halunamme on kehittää koulutuksia, toiminnan laatua ja tuoda osaamistamme kaikkien toimijoiden käyttöön. Kehitämme myös kokemusasiantuntijoiden täydennyskoulutusmallia, joka ylläpitää ja vahvistaa kokemusasiantuntijan asiantuntijuutta käytännön työssä. 

Kokemusasiantuntijuus tulee saada myös entistä vahvemmin kehittämistyöhön mukaan ja yhtenä päämääränämme on tuoda näkyväksi kokemustiedon ainutlaatuisuus ja tärkeys. 

Kokemustiedolla on mahdollista kehittää palveluiden laatua ja tarpeita sekä käyttää kokemustietoa ja asiantuntijuutta monilla eri sektoreilla. Kokemusasiantuntijuudella lisätään tietotoisuutta ja vähennetään ennakkoluuloja mielenterveyden haasteista kärsiviä ihmisiä kohtaan.

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö, vaatetus, huivi, vaaleanpunainen

Kuvaus luotu automaattisesti

Eveliina Lafghani

Toiminnanjohtaja

Taiteen Sulattamo

Kaunis mieli- Kokemustoiminta

Kolminkertainen eläköönhuuto uusille kulttuurikokemusasiantuntijoille

Kesän alussa Taiteen Sulattamolla juhlittiin uuden kulttuurikokemusasiantuntija ryhmän valmistumista. Kaunis mieli -hankkeen toinen merkittävä rajapyykki saavutettiin kun FinFami Uusimaa ryn kanssa yhteistyössä toteutettu koulutus tuli päätökseen.
Uutena kohderyhmänä toimivat omaiset. Haluammekin jakaa nyt heidän kokemuksensa myös teille, kokemustarinoistahan tässä kaikessa on kuitenkin kyse. Kuulimme valmistujaisissa tämän hienon puheen, kolmen valmistuneen kertomana.

KULTTUURIKOKEMUSASIANTUNTIJUUS ”MATKANA”

Maaliskuun lopulla aloitimme matkamme kulttuurikokemusasiantuntijoiksi viiden hengen ryhmänä, jota yhdisti se, että kaikkien perheissä on erityyppisiä mielenterveyden haasteita. Meillä oli kaikilla myös tarve ja halu käsitellä kokemuksiamme uudella tavalla.

Ryhmän koko osoittautui alusta saakka sopivaksi, jotta vaikeita asioita pääsi käsittelemään turvallisesti ja rauhassa tämän 12 viikkoisen kurssin aikana. Ryhmäytymiselle annettiin riittävästi alussa aikaa ja paljolti sen takia ryhmämme uskalsi lähteä työstämään kukin omaa tarinaansa. Jokainen teki kurssin aikana omaa prosessiaan ja sai paljon tukea ja positiivista palautetta ryhmältä ja kouluttajalta, mikä oli todella tärkeää.

Kevään edetessä on kasvanut uskallus olla oman kokemuksen kanssa uudesta näkökulmasta käsin. Olemme saaneet tulla nähdyksi ja kuulluksi oman tarinamme kanssa ilman, että kukaan on kyseenalaistanut omaa kokemusta. Jokaisella ryhmäläisellä on oma erilainen tarinansa ja  niiden kuuleminen on auttanut saamaan uutta näkökulmaa myös omiin kokemuksiin. Matkan aikana on kasvanut usko ja varmuus siihen, että oma tarina voi myös auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia. Asioista saa kertoa, ja niiden jakamisesta on hyötyä muillekin ihmisille.

MITÄ KULTTUURIKOKEMUSASIANTUNTIJAKURSSI ANTOI?

Kurssilta saimme uusia lähestymistapoja vaikeisiin asioihin. Luova liike, ääni- ja musiikkiharjoitukset sekä tilanneimprovisaatio auttoivat saamaan ilmaisuvoimaa oman tarinan kerrontaan, sekä uskallusta heittäytyä uuteen tekemiseen ilman pelkoa epäonnistumisesta tai häpeästä. Kipeitä asioita pystyi käsittelemään uudella tavalla ilman negatiivista olotilaa.

Omien tunteidensa kanssa on päässyt sinuiksi työstäessään tarinaa taiteen keinoin. Toisten tarinoihin eläytyessä on saanut perspektiiviä omaankin tarinaan, ja on voinut hyväksyä paremmin myös oman vaikean kokemuksen. Raskaat asiat muuttuvat tarinan työstämisen myötä vähitellen kokemuksiksi muiden joukossa. Olemme saaneet uudenlaista etäisyyttä ja ymmärrystä itseämme kohtaan.

Meille jäi tunne, että taidemenetelmien käyttäminen on eheyttävä keino tunnelukkojen ja hankalien kokemusten työstämisessä. Mieli ja keho kulkevat käsi kädessä, ja ilman kehollista työskentelyä eheytyminen jää vajavaiseksi.

Olemme mielestämme eläviä esimerkkejä siitä, että tämä työskentely taiteen keinoin toimii kokemusasiantuntijakoulutuksessa. Toivomme, että hanke saa jatkoa ja taidemenetelmiä käytettäisiin laajemminkin mielenterveystyötä tekevien ryhmänvetäjien koulutuksissa, ja menetelmät tulisivat monenlaisten ryhmien käyttöön.

Viikko viikolta

nostaa päätään

uusi ilmaisu minussa.

Pelosta tärisen, hurmosta värisen,

porukka toisiaan tukien.

Tarina minusta muotoutuu

pois alta nyt kaikki muu! 

Kirjoittajat

Sanna Salmela

Piia Herrala

Christina Forsberg

Kulttuurikokemusasiantuntijan puhe valmistujaisissa 23.1.2019

On suuri kunnia kuulua tähän Suomen ensimmäisten kulttuurikokemusasiantuntijoiden joukkoon. Me yhdeksän rohkeaa heittäytyjää olemme saaneet kulkea yhdessä huikean matkan. Koulutuksen alussa olimme hyvin innoissamme, mutta vielä hieman hämmentyneen epätietoisia siitä, mihin olimme lähteneet mukaan. Onneksi me kaikki pääsimme lopulta kartalle ja omat tarinat alkoivat etsiä muotoaan hitaasti, mutta varmasti. Tänään voimme ylpeinä olla valmiiden, vahvojen ja vaikuttavien kokemusasiantuntijatarinoidemme edessä.

Itselleni tällä koulutuksella on ollut valtaisa merkitys. Olen saanut vaikeille kokemuksille uutta merkityksellisyyttä, minäkuvani on parantunut, olen päässyt haastamaan ja kehittämään itseäni ja olen saanut sisältöä elämääni, uutta mielenkiintoista tekemistä arkeen. Olen myös saanut tutustua uusiin, upeisiin ihmisiin.

Ryhmämme ilmapiiri on ollut kannustava ja turvallinen, kiitos jokaiselle omasta panoksestaan siihen. Olemme voineet luottamuksella jakaa kipeitäkin asioita. Itkeneet ja nauraneet. Antautuneet leikille ja luovuudelle. Uskon että rohkeus heittäytyä uusiin asioihin kantaa meitä kaikkia jatkossakin eteenpäin mihin ikinä tiemme vievätkin.

Suurkiitos mahtaville kouluttajillemme näistä antoisista kuukausista. Te olette onnistuneesti ohjanneet meitä kaikkia löytämään juuri sen oman tapamme kertoa tarinamme.

Annukka, kiitos innostavasta ja nostattavasta asenteestasi.
Pihla, kiitos huomioivasta ja kannustavasta otteestasi.
Raisa, kiitos että vahvistit sinnikkäästi uskoa itseemme ja tekemiseemme.
Eve, kiitos että välität.

Nyt on aika tarttua uusiin haasteisiin ja lähteä tekemään kulttuurikokemusasiantuntijuutta tutuksi turuille ja toreille.

Me olemme valmiita kertomaan omat tarinamme maailmalle.
Maailma, oletko valmis kuulemaan meitä?

Anu

Kulttuurikokemusasiantuntijuutta teatterissa

Toiminnanjohtaja Eveliina Lafghanin blogikirjoitus:

Kaunis mieli -hanke toimi alustana kulttuurikokemusasiantuntijatarinalle, joka nostettiin draaman muodossa teatterin näyttämölle. Lokakuussa KokoTeatterissa ensi-illansa sai Tim Saarisen elämään perustuva kokemusasiantuntijatarina Riisuttu elämä.

Riisuttu elämä tehtiin teokseksi, jossa kokeiltiin Kaunis mieli -hankkeen ideologiaa. Riisuttu elämä oli kuitenkin itsenäinen teos, joka ei ollut linkittynyt hankkeeseen ja kulttuurikokemusasiantuntijakoulutukseen. Tim Saarinen ei koulutusta käynyt vaan teosta lähdettiin työstämään suoraan ammattiteatterin menetelmin ja keinoin. Tähän ratkaisuun päädyttiin sillä Saarisella on pitkä kokemus teatterin tekemisestä. Hän itse koki olevansa valmis tekemään dokumentaarisen teoksen teatterin näyttämölle. Esitys nousi Saarisen omasta tarpeesta kertoa elämästään kokemusasiantuntijatarina. Saarinen lähti isolla riskillä käsittelemään elämäänsä teatteriin puhtaasti draamamenetelmin.

Miksi minä kirjoitan juuri tästä aiheesta? Toimin Kaunis mieli -hankkeen hankevastaavana, sekä Taiteen Sulattamon toiminnanjohtajana ja minulla on takana usean vuoden kokemus sosiaalisen teatterin ohjaamisesta. Lähdin tekemään esitystä Saarisen kanssa koska koin, että tämä oli teokselle oikea kohta. Toisena syynä olivat Saarisen sanat noin kaksi vuotta sitten. ”Jos joku ohjaa minun kokemusasiantuntijatarinani niin se olet sinä.” Tartuin tähän etuoikeutettuun tehtävään.

Riisuttu elämä ei ole perinteinen kulttuurikokemusasiantuntijatarina, se on tarina, joka on nostettu teatterin näyttämölle katsottavaksi ja koettavaksi. Se on huuto pimeästä, tarina, joka tuli saattaa näkyväksi uudella menetelmällä ja uusin tavoin. Riisuttu elämä löysi syksyllä yleisönsä ja sai paljon positiivista palautetta. Esityksen vastaanotto vahvisti ajatusta siitä, että on tärkeää käyttää taiteellisia ja luovia menetelmiä kokemusasiantuntijatarinoiden kerronnassa.

Kokemusasiantuntijatarinoita ei kuitenkaan ole tarpeen nostaa tässä muodossa estradeille eikä hankkeemme tavoitteena ole tehdä kokemustarinoita tähän muotoon. Kulttuurikokemusasiantuntija käyttää tarinan kerronnassa taiteellisia menetelmiä osana tarinansa kertomista. Taiteellisten menetelmien tavoitteena on saada tarinasta paremmin kohdattava ja koettava, tuoda tarina lähemmäksi kuulijaansa.

Kokemustarinoita, pääosin jaetaan ennalta ajatelluille ja suunnatuille yleisöille osana ammatillista, kokemuksellista tai oppimiseen liittyvää kokemusta. Tarinoiden tarkoituksena on realisoida henkilökohtainen kokemus kuulijoille ja vähentää tätä kautta stigmaa ja luoda ymmärrystä mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten elämästä. Tämä tuo mielenterveystoipujan näkyväksi myös paikoissa, joissa häntä ei ole totuttu näkemään, kuulemaan ja kokemaan.

Riisuttu elämä -teos nousee teatterin estradille uudelleen Taiteen Sulattamon kulttuurin ja kohtaamisen viikolla Malmitalossa, viikolla 9 helmikuussa 2019. Tiedotamme viikon aikataulusta tarkemmin alkuvuodesta Taiteen Sulattamon Facebook-sivulla.

Toivotan blogin lukijoille hyvää joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta!

Kuva: Sandra Beech

Kun sanat eivät riitä

Tunnistatko tilanteen, jossa yrität avata jotakin merkityksellistä kokemusta toiselle ihmiselle, mutta tuntuu siltä, että pelkät sanat eivät riitä kuvaamaan ja tavoittamaan kokemustasi sen kaikessa moninaisuudessa? Sanat jättävät kokemuksen vajaaksi, kiertävät tai jopa aliarvioivat sitä.

Taide sanoittaa sitä mille ei ole sanoja

Pelkät sanat eivät koskaan voi tavoittaa syvää ja monitahoista inhimillistä kokemusta täysin. Toisinaan hetki esityksestä tai biisistä saattaa hiipiä lähemmäs oman kokemuksen ydintä kuin kirjoitettu tai puhuttu teksti. Toisinaan yksittäinen kuva voi kertoa katsojalle enemmän kuin sanat pystyisivät koskaan tavoittamaan. Kokemuksien sanoittaminen on tärkeää, mutta aina pelkät sanat eivät riitä.

Taide on mahdollisuus sanoittaa sanoittamatonta ja tuoda näkyviin näkymätöntä. Taide voi avata vaihtoehtoisia näkökulmia maailman ja inhimillisen kokemuksen tulkintaan. Ihminen voi ilmaista taiteen kautta tunteita, joita ei voi selittää sanoilla tai joiden olemassaolosta ei ole aikaisemmin välttämättä ollut edes tietoinen.

Kaunis mieli -hanke on pilotti, jossa mielenterveystoipujat jäsentävät omaa kokemustarinaansa taiteen keinoin. Siinä missä kokemusasiantuntijat jakavat oman tarinansa kertoen, niin kulttuurikokemusasiantuntijat hyödyntävät kokemuksensa jäsentämisessä ja jakamisessa taiteen keinoja.

Kulttuurikokemusasiantuntijakoulutuksessa jokainen kirjoittaa ja kertoo oman kokemustarinansa. Tarinan jakamisen jälkeen jäsennämme jokaisen tarinaa taiteen keinoin. Tutustumme muun muassa teatterin tekemiseen, luovaan kirjoittamiseen ja liikkeeseen, tarinan kertomiseen ja dramaturgiseen hahmottamiseen. Jokainen ryhmäläinen valitsee koulutuksen aikana itselleen sopivimmat taiteelliset ilmaisukeinot. Joku käyttää tarinan kertomisen apuna musiikkia, videota tai kuvataidetta, osa aikoo näytellä osioita tarinastaan, joku yhdistelee eri taiteen lajeja. Lopputuotoksena jokaisella on kokonaisuus, jossa oma tarina tuodaan esille taiteen keinoin. Koulutus perustuu ajatukseen ja lujaan uskoon siitä, että kaikki ihmiset ovat luovia ja osaavat tehdä taidetta.

Jokaisen ihmisen tarina muuttuu koko ajan

Kun omaa tarinaa lähtee jäsentämään taiteen keinoin, tarina alkaa saada myös uusia tulkintoja ja näkökulmia. Jokaisen ihmisen tarina elää ja muuttuu koko ajan. Todellisuus on prosessi ja muutos eikä staattinen tila. Kertoja voi tarkastella omaa tarinaansa uusista ja yllättävistäkin kulmista. Taide on ennalta-arvaamatonta ja näin ollen taide voi luoda jotain uutta eikä vain toistaa vanhaa tai jo tiedossa olevaa.

Jäsentäessään omaa tarinaansa taiteen keinoin ihminen toivottavasti havaitsee persoonassaan uusia ulottuvuuksia ja löytää itsestään piilossa olleita voimavaroja ja mahdollisuuksia. Taide täydentää ja haastaa todellisuutta ja kehittää omalta osaltaan ihmisen tietoisuutta siitä, kuka hän on. Näin ollen uskon, että taiteessa on yksi mahdollisuus ihmisen kehitykseen ja muutokseen.

Kohtaaminen tekee näkyväksi

Perinteisesti kokemusasiantuntijat keikkailevat esimerkiksi oppilaitoksissa, sairaaloiden osastoilla ja seminaareissa. Toivon, että kulttuurikokemusasiantuntijat saavat myös uusia yleisöjä, areenoita ja alustoja, joilla he voivat jakaa kokemuksiaan. On tärkeää, että mahdollisimman monet ihmiset pääsisivät kuulemaan ja kokemaan nämä tarinat, koska ne koskevat lopulta meitä kaikkia. Kuka tahansa meistä voi sairastua tai kohdata elämässään yllättäviä kriisejä.

Esiintyjän ja katsojan välisessä vuorovaikutuksessa voi mahdollistua jotakin sellaista, joka antaa mahdollisuuksia yrittää ymmärtää toista ihmistä, löytää samastumispintaa ja yhtäläisyyksiä, jotakin pienintäkin yhteistä jaettavaa. Näiden pintojen kautta on mahdollisuus pohtia niitä asioita, mitkä meitä ihmisinä yhdistävät. Kohtaamiset, joissa mielenterveystoipuja voi tulla näkyväksi ensisijaisesti yksilöllisenä ja ainutkertaisena ihmisenä, ei sairautensa, diagnoosinsa tai vaikeiden kokemustensa vankina, ovat tärkeitä.

Kirjoittaja: Annukka Valo

Kuvat syntyivät kulttuurikokemusasiantuntijakoulutuksessa. Tehtävä kuului seuraavasti:

Luo vähintään kolmen kuvan sarja. Järjestä kuvat haluamaksesi kokonaisuudeksi. Kuvat voivat muodostaa joko lyhyen kuvallisen juonellisen tarinan tai sitten kuvakokonaisuudessa voi olla avoimempi rakenne, eivätkä kuvat muodosta juonellista kokonaisuutta. Valmistaudu kertomaan kuvasarjasta lyhyesti muille.

Mikä ihmeen kulttuurikokemusasiantuntija?

Kokemuksen välittäminen ei ole helppoa. Kirjoitetut ja kerrotut tarinat omasta taipaleesta ovat yksi tapa välittää tietoa, mutta me Kaunis mieli -hankkeessa haluamme tutkia, mitä muita tapoja kokemuksellisen tiedon välittämiseen voi käyttää.

”Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta jostakin psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, vammasta tai muusta vaikeasta elämäntilanteesta ja on käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen.”  Wikipedia

Kokemuksellinen tieto nostettiin asiantuntijatiedon rinnalle Suomessa 2000-luvulla. Sosiaali- ja terveysministeriö vuonna 2008 julkaisi Mieli 2009 -suunnitelman, eli mielenterveys- ja päihdesuunnitelman vuosille 2009−2015. Suunnitelman keskiössä oli asiakkaan aseman vahvistaminen sosiaali- ja terveyshuollossa. Nykyisin pidetään selvänä sitä, että asiantuntijatiedon rinnalla on olennaista jakaa kokemuksellista tietoa siitä, millaista on elää esimerkiksi mielen sairauden tai päihderiippuvuuden kanssa.

”Kokemusasiantuntijatoiminnan välitön hyöty ja merkitys on siinä, että kuulemalla todellisiin kokemuksiin perustuvia tarinoita työntekijät saavat tietoa sairastamisesta, kuntoutumisesta, kuntoutujien arjesta sekä oman asiakasryhmänsä palvelujen sisältöön, vuorovaikutukseen ja järjestelmän toimivuuteen kohdistuvista tarpeista.” Hietala ja Rissanen, Mtkl (PDF)

Kokemusasiantuntijat ovat siis jo vuosien ajan auttaneet erilaisia ammattiryhmiä ja opiskelijoita ymmärtämään asioita ja ilmiöitä syvemmällä tasolla. Kokemusasiantuntijat ovat kertoneet esimerkiksi elämisestä jonkin somaattisen sairauden, syömishäiriön tai päihderiippuvuuden kanssa.

Taiteen Sulattamo on mielenterveystoipujien ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien eritysryhmien sekä taiteenalojen ammattilaisten perustama yhdistys, jonka toiminta tähtää osallistujien mielen hyvinvoinnin ja elämänhallinnan taitojen lisäämiseen taiteellisen ilmaisun ja osallisuuden kautta.

Sulattamon keväällä 2018 alkanut kolmevuotinen Kaunis mieli -hanke laajentaa kokemusasiantuntijoiden keinoja oman tarinansa välittämiseen. Me hankkeen työntekijät olemme taiteen, ohjaamisen ja pedagogiikan ammattilaisia ja tavoitteenamme on luoda Suomeen kulttuurikokemusasiantuntijaverkosto.

Kaunis mieli -hanke aloittaa syyskuun alussa ensimmäisen kulttuurikokemusasiantuntijakoulutuksen pilottiryhmän. Ryhmään oli paljon tulijoita, ja haastattelujen perusteella mukaan valittiin 10 mielenterveystoipujaa. Seuraavien kuuden kuukauden aikana teemme töitä yhdessä ja yksin, ja tutustumme monipuolisesti erilaisiin esittävän taiteen menetelmiin ja autamme jokaista ryhmäläistä rakentamaan omista kokemuksistaan taidemenetelmiä hyödyntävän tarinakokonaisuuden.
Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaamme täällä blogissa. Lue lisää verkkosivuiltamme ja seuraa meitä Facebookissa.

Lähteet:
Hietala ja Rissanen: Opas kokemusasiantuntijatoiminnasta. Mtkl. (PDF)
https://www.mielen.fi/toiminta/kokemusasiantuntijatoiminta/

Kirjoittaja: Raisa Omaheimo