Miten kokemustarina syntyi?

Pääsin mukaan kokemusasiantuntija taiteen keinoin -koulutukseen, joka pidettiin omaisille maalis-toukokuussa 2019. Ryhmässämme oli viisi eri ikäistä ja eri kokemustaustoista tullutta naista. Oma ajatukseni oli päästä käsittelemään omia kokemuksiani, jotta voisin jatkossa auttaa muita ja olla rinnalla kulkija tilanteissa, joissa mielenterveysongelmat kuormittavat perheitä.

Oman tarinan kanssa alkuun uudessa ryhmässä

Lapsuuden perheessäni olleet mielenterveyden ongelmat ja niistä juontuneet käsittelemättömät tunteet ja tapahtumat ovat seuranneet minua pitkälle aikuisikään saakka. Ne ovat aiheuttaneet pelkoja, ylisuorittamista, kipuja, omien tunteiden mitätöimistä, raivoa, hengitysvaikeuksia ja mitä vielä. 

Silti omia ongelmia helposti vähättelee: ”Mitä näitä nyt alkaa tässä vatvomaan… Muilla on varmaan paljon vaikeampaa”. Ja sitten toisaalta esteeksi tulee häpeä. ”Miksi mä olen näistä itselleni rakentanut ongelman… Mitä jos nuo muut eivät olekaan kiinnostuneita.” Sitä kamppailee kaikenlaisten tunteiden kanssa, kun ei ole kokemusta oman taustan käsittelystä muiden kanssa ryhmässä.

Tärkeintä koko prosessissa olikin ryhmän hitsautuminen ja ryhmäytyminen. Ohjaajamme Annukka ja Pihla vetivät onneksemme tilanteita taitavasti eteenpäin erilaisten harjoitteiden ja keskusteluiden kautta niin, että saimme luottamusta toisiimme. 

Tarinan muotoutuminen

Saimme paljon hyviä vinkkejä ja oppia oman tarinan kanssa etenemiseen. Omien kokemusten kanssa oleminen ja niihin porautuminen aistitasolla sekä kokemusten nostaminen sieltä päivänvaloon oli työlästä. Ensin vain kirjoitin asioita ylös listan muotoon, ja sitten aloin lisätä tunnetta ja muistikuvia sekä yksityiskohtia. Tekstiin tuli kuvailua, syvyyttä ja konkretiaa. Halusinhan luoda tarinastani kokemuksellisen. 

Lapsuusajasta ennen silloisen maailmani romahtamista kirjoitan tarinassani näin:

Yksi puistopäivän kohokohdista oli, kun isä joskus työpäivän päätteeksi tuli kiiltävällä autolla konttorilta tyylikäs puku päällä aurinkolaseissa moikkaamaan meitä puistossa olevaa perhettä. Juoksimme nurmikon poikki heti halimaan ja tervehtimään häntä. Isä tuoksui hyvältä partavedeltä, Tabacilta.

En ollut aikaisemmin kirjoittanut näin henkilökohtaisesti vaikeista aiheista. Oli vaikeaa valita, mistä kirjoittaa. Välillä en keksinyt, mistä olisin kirjoittanut, ja välillä tekstiä tuli liikaakin. Onneksi ohjaajat auttoivat tekstin versioiden kanssa. Ei ollut tarkoituskaan saada kerralla valmista. Vähitellen tärkeät kohdat tarinasta alkoivat löytyä. 

Läheiseni ensimmäisen sairaalajakson jälkeisestä tunnelmasta kotona kirjoitin näin:

Kymmenet piinaavat kysymykset jäivät siis ilman vastausta, ja muiden ei saanut antaa huomata sitä, että kaikki ei ole kunnossa. Tästä alkoi kaksoiselämäni, jossa toisessa päässä oli iloinen, reipas, ja huoleton, sosiaalinen ja taitava tyttö. Kotona ahdistavassa, hiljaisessa ilmapiirissä tehtiin perusjutut, syötiin, nukuttiin, katsottiin telkkaria. Ei annettu vanhemmille huolenaiheita. Toteltiin. Konflikteja vältettiin. Annettiin isän ja varsinkin äidin olla rauhassa omassa huoneessaan, eikä liikoja kyselty.

Tarina muiden kuuluville

Kokemustarinaa työstämään olimme tulleet kaikki, mutta vaikein vaihe oli varmaan jokaiselle se, kun oma tarina luettiin itse muille ensimmäistä kertaa. Onneksi siihen oli varattu reilusti aikaa, ja olimme jo melko tuttuja toisillemme. Muistan, kuinka kankeana kauhusta olin. Jos pystyisinkin lukemaan tarinani muille, niin en pystyisi kuuntelemaan muiden tarinoita itkemättä. Nolaisin itseni varmasti. Ja tarinakin oli vielä kesken. 

Tämä ryhmän jäsenille yhteinen, vahva kokemus ja kaikkien onnistuminen lukemishaasteessa hitsasi meitä upeasti yhteen. Kyyneliltä ei säästytty, mutta selvisimme! Ja tunteiden näyttäminen ei oikeastaan ollut edes pahasta. Tuli fiilis, että ehkä tämän joskus pystyy vielä oikein esittämäänkin.

Taiteen keinoja oppimaan

Kirjoittamisen rinnalla kävimme läpi erilaisia keinoja tarinan elävöittämiseksi tai dramatisoinniksi. Kokeilimme ja teimme pieniä harjoituksia yksin ja ryhmässä kuvien, äänen, tanssin ja muun liikeilmaisun maailmoihin. Harjoituksista saimme ideoita oman ilmaisun kehittämiseen, mutta niillä oli myös tärkeä paikkansa vapauttaa meitä käsittelemiemme raskaiden aiheiden vastapainoksi. Harjoituksissa päästimme kehoa liikkeelle eri tavoin ja pidimme hauskaa. 

Löysin omaan tarinaani valokuvia lapsuudesta, nauhoitin omalla äänelläni kappaleen tarinaa, jonka soitan samaan aikaan liikeilmaisukohtauksen kanssa. Luen esityksessä pätkän päiväkirjaa, jolloin keskiössä on hetken pieni muistikirjani nuoruusajoilta. Soitan lopussa myös musiikkia, katkelman Peer Gynt -teoksesta Solveigin laulu. Oli muuten upeaa löytää se laulu! Solveigin laulu kuvaa tarinassani nousevaa toiveikkuuden itua silloin, kun sain omassa elämässäni jälleen kantavampaa maata jalkojeni alle vuosien terapian jälkeen.

Ilman taiteen keinoja tarinani olisi jäänyt paljon kapeammaksi. Ja oman eheytymisen kannalta kehollinen ilmaisu on ollut todella tärkeää. Koulutus ei ollut terapiaa, mutta ehdottomasti terapeuttista!

Tässä vielä pieni pätkä tekstistä tarinan lopussa, jonka päällä soi musiikki:

Voitin paljon niitä esteitä omana itsenäni olemisen tieltä, joita olin huolellisesti kasannut vuosia ja vuosia. Omat inhimilliset rajani saivat olla olemassa. Niitä oli poljettu, mutta tulehtuneen, kipeän ja rosoisen mielen maisema alkoi vähitellen erottua. Alkoi hahmottua se, mitä oli ollut, mitä oli nyt, ja mitä voisi olla vielä edessä.

Kirjoittaja

Sanna

Kaunis mieli -kokemustoiminta katsoo tulevaisuuteen 2021

Taiteen Sulattamon Kaunis mieli -kokemustoiminta


Kaunis mieli -hanke oli kolmivuotinen kehittämishanke, jota rahoitettiin STEAn rahoituksella. Hanke on tullut päätökseen nyt vuoden 2020 lopussa. Jäljellä on vielä raportoinnin loppuun saattaminen ja toiminnan uudelleen muotoilu. Mitä hankkeelle tapahtuu nyt?

Kaunis mieli -hanke on päättynyt, mutta kokemustoiminta jatkuu. Hankkeesta muotoutui Taiteen Sulattamon Kaunis mieli -kokemustoiminta, joka jatkaa toimintaa valtakunnallisesti. Koronarajoituksien salliessa meillä jatkuvat koulutukset sekä kokemusasiantuntijatoiminta. 

Vuoden 2021 toiminnan sisältöjä ovat koulutukset Porissa, Kotkassa ja Turussa. Lisäksi pyrimme järjestämään koulutusta myös Helsinkiin. Meillä on neljä kouluttajaa, jotka työskentelevät valtakunnallisesti sekä kokemusasiantuntijaverkosto sektorilla Oulu–Helsinki, joka työskentelee kokemusasiantuntijatyössä ja -toiminnassa ympäri maan. Kokemusasiantuntijan voi tilata meidän kauttamme. Lisätiedot löytyvät sivuiltamme.

Kaunis mieli -Kokemustoiminta on vahvasti verkostoitunut ja mukana kehittämässä kokemustoimintaamme ja koulutuksia maassamme. Halunamme on kehittää koulutuksia, toiminnan laatua ja tuoda osaamistamme kaikkien toimijoiden käyttöön. Kehitämme myös kokemusasiantuntijoiden täydennyskoulutusmallia, joka ylläpitää ja vahvistaa kokemusasiantuntijan asiantuntijuutta käytännön työssä. 

Kokemusasiantuntijuus tulee saada myös entistä vahvemmin kehittämistyöhön mukaan ja yhtenä päämääränämme on tuoda näkyväksi kokemustiedon ainutlaatuisuus ja tärkeys. 

Kokemustiedolla on mahdollista kehittää palveluiden laatua ja tarpeita sekä käyttää kokemustietoa ja asiantuntijuutta monilla eri sektoreilla. Kokemusasiantuntijuudella lisätään tietotoisuutta ja vähennetään ennakkoluuloja mielenterveyden haasteista kärsiviä ihmisiä kohtaan.

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö, vaatetus, huivi, vaaleanpunainen

Kuvaus luotu automaattisesti

Eveliina Lafghani

Toiminnanjohtaja

Taiteen Sulattamo

Kaunis mieli- Kokemustoiminta

Kahden vuoden oppituntini

Olen nostanut tämän blogitekstin yhteydessä esiin neljän ihmisen kokemuksia. He kaikki ovat taustaltaan mielenterveystoipujia tai toipujien omaisia ja Kaunis mieli- hankkeen kokemusasiantuntijoita ja hankkeen nykyisiä kokemusasiantuntijoiden kouluttajia.

Kuva: Kaunis mieli -hanke

Tervetuloa Taiteen Sulattamolle

Muistan eteeni aukeavan maiseman valtaavan punatiilisen Hankkijan talon, jonka ympärillä kiersin heinäkuun lopun armottomilla helteillä vuonna 2018. Etsin osoitetta Malmin raitti 17 B, jonka löytyminen osoittautuu karttasovelluksen tuesta huolimatta hiukan haastavaksi. Vihdoin löydän oikean oven. Hengitän muutaman kerran syvään ja yritän maadottua. 

Astun avonaisesta ulko-ovesta sisään. Tervehdin ja istun alas, vastapäätäni istuu kolme naista. Alkaa 20 minuutin työhaastattelu. Työhaastattelun jälkeen olotilani on helpottunut ja kävelen kevein mielin Malmintorin ostoskeskukseen. Hetken mielijohteesta ostan itselleni lahjaksi uuden kesämekon. Olen alkavan viikonlopun lomafiiliksissä, olen sopinut mökkireissusta. 

Automatkalla mökille tuntuu entistä selvemmältä, että työhaastattelu sujui hyvin. Pysähdyn Tammisaaren Lidliin ostoksille. Pihalla saan puhelinsoiton. Lasken ostoskassit kädestäni parkkipaikalle ja vastaan puhelimeen. “Tervetuloa Taiteen Sulattamolle.” Tuntuu, että kerrankin kaikki menee kerralla putkeen. Katson ympärilleni erityisen tarkasti terävöittäen kaikki aistini. Nojaan hitaasti autoa vasten ja suljen silmät – haluan tallentaa juuri tämän nimenomaisen hetken.

Uuden urakan edessä 

Aloitan elokuussa 2018 Taiteen Sulattamon Kaunis mieli- hankkeessa kouluttajana. Muistan alun hämmennyksen ja epätietoisuuden uuden työtehtävän edessä. Tehtävänäni on suunnitella ja toteuttaa kokemusasiantuntija taiteen keinoin -koulutuksia. Kyseessä on mielenterveystoipujille ja omaisille suunnattu kolmivuotinen pilottihanke. 

Aloitan uuden työni tutustumalla ensin mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kokemusasiantuntijakenttään: luen paljon kokemusasiantuntijuudesta, juttelen kokemusasiantuntijoiden ja koulutuksia tarjoavien tahojen kanssa. Nopeasti minulle on selvää, että kokemusasiantuntijakoulutuksia tarjoavia tahoja on Suomessa runsaasti. 

Mietin, miten meidän tuleva koulutuksemme eroaisi ja voisi tarjota koulutukseen jotakin uutta näkökulmaa? Itsessään kokemusasiantuntijuus taiteen keinoin ei vielä tarkoita mitään, ilman konkretiaa on vain liuta sanoja. Kuinka siis yhdistää kokemusasiantuntijuus ja taide käytännön ruohonjuuritasolla? Mikä on koulutuksen keskiössä? Olen ammatiltani teatteripedagogi ja ohjaaja – nyt on totta vie pedagogiselle innovatiivisuudelle kysyntää! Minä ja kollegani hyödynnämme kaiken aiemman osaamisemme, yhdistämme sen osaksi suunnitteluamme ja alamme siirtää pohdintaamme askel askeleelta konkretiaksi kokemusasiantuntijoiden pilottikoulutukseen. Todelliset vastaukset siitä, kuinka konkretian ja teorian vuoropuhelu ja tekemämme suunnitelmat toimivat, saapuvat vasta ihmisten kohtaamisten mukana. 

Ensimmäinen kokemusasiantuntijoiden koulutus alkoi syyskuussa 2018. Koulutukset elävät, kiteytyvät, tarkentuvat jokaisen koulutuksen ja kohtaamisen myötä. Siitä alkoi matka, jonka aikana olen saanut oppia paljon – jokainen kohtaaminen ja kokemustarina on laajentanut maailmankuvaani ja jättänyt minuun jäljen. Matka on kestänyt tätä kirjoittaessani siis jo yli kaksi vuotta. Matka, jonka keskeisiä havaintoja ja oivalluksia yritän nyt kiteyttää yhteen blogitekstiin.

Koulutuksen punainen lanka

Koko kokemusasiantuntijakoulutuksen pohjaksi ja punaiseksi langaksi minulle on näiden vuosien aikana kiteytynyt dialogisuus eli tasavertainen kohtaaminen sekä epämukavuusalueelle suostumisen kautta uuden oppimisen mahdollistuminen sekä häpeän kohtaaminen

Tiedän, että dialogisuudesta puhuminen ei ole enää 2020 erityisen innovatiivista, pikemminkin siitä on tullut klisee. Kliseitäkin uhmaten väitän kuitenkin, että tasavertainen ihmisten kohtaaminen on kaiken oppimisen pohjana, koska se mahdollistaa turvallisen ilmapiirin. Turvattomassa ilmapiirissä on mahdotonta heittäytyä, uskaltautua epämukavuusalueelle, oppia uutta ja kasvaa. Ja jälleen kerran – dialogisuus on vain tyhjä ja merkityksetön sana ilman käytäntöä. 

Tasavertainen kohtaaminen on sitä, miten me olemme oppimistilanteessa toisillemme läsnä ja kuinka me arvostamme sekä kuuntelemme toista ihmistä ja hänen tarinaansa. Kohtaaminen on sitä, kuinka me annamme – yritysten ja erehdysten kautta – rakentavasti toiselle ihmiselle palautetta ja kuinka me kykenemme ottamaan palautetta itse vastaan rakentavasti. Kohtaaminen on sitä, kuinka ja mihin me vedämme omat rajamme. Kohtaaminen on myös sitä, miten me suhtaudumme haasteisiin ja kuinka me suostumme tietämättömyyteen. Palaan aina siihen, että lopulta me harjoittelemme koulutuksissa pohjimmiltaan ihmisenä olemista toiselle ihmiselle.

Kokemusasiantuntijakoulutuksen läpikäyminen on oppimisprosessi, jossa ei vältytä tietämättömyydeltä, haasteilta ja niihin liittyviltä vaikeiltakin tunteilta. Koulutuksien sisällä tutustutaan taidelähtöisiin menetelmiin kuten teatteriin, kehollisiin menetelmiin ja visuaalisiin taiteisiin. Monille ryhmäläisille taidemetelmät ovat uusia ja vieraita, hyvin jännittäviäkin asioita ja juuri tämä aiheuttaa tietämättömyyteen liittyvää epävarmuutta. 

Epämukavuusalueelle joutuminen on enemmän kuin todennäköistä kaikissa Kaunis mieli -hankkeen koulutuksissa.  Eri ihmiset kokevat epämukavuusalueen tietenkin hyvin eri tavoin. Epämukavuusalue voi alkaa jollekin jo siitä, että on tilanteessa, jossa joutuu katsomaan muita ihmisiä suoraan silmiin tai olla muiden katseen kohteena. Jollekin toiselle oma mukavuusalue päättyy siihen, että koskettaa toista ihmistä kontaktiharjoitteessa. Jollekin epämukavuusalue on sitä, että improvisoi piirin keskellä toisten ihmisten edessä.  Epämukavuusalueelle joutuminen on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, koska juuri se alue usein mahdollistaa uusien ulottuvuuksien ja voimavarojen löytymisen omasta itsestä. Epämukavuusalueelle suostuminen herättää luovuuden, se avaa loputtomien mahdollisuuksien kentän. Olennaista on, että tämä mahdollisuuksien kentälle astuminen mahdollistuu kenelle tahansa, kun se toteutetaan turvallisessa ja tasavertaisessa ilmapiirissä. Kuten kokemusasiantuntijaksi ja kouluttajaksi opiskellut Sasha toteaa;

On ollut tärkeää saada se kokemus, että vaikka välillä voi tulla vikatikkejä niin se ei haittaa, katsotaan yhdessä mikä meni vikaan ja korjataan mitä tarvitsee. Olen myös kantapään kautta oppinut, että aina ei pysty eikä edes tarvitse tehdä sitä parasta minkä silloin parhaimmillaan pystyy. Sen päivän oma paras riittää. 

Oman häpeän kohtaaminen

Hyvin usein tasavertaisen läsnäolevan kohtaamisen ja epämukavuusalueelle suostumisen tiellä on häpeää. Usein on myös niin paljon helpompaa suunnata katse toiseen, kuin kohdata epämiellyttävät häpeän tunteet omassa itsessään. Tähän yhteyteen nostan Kaunis mieli -hankkeen koulutuksissa kokemusasiantuntijaksi ja myöhemmin kouluttajaksi opiskelleen Piian ajatuksia, joita hän kohtasi koulutuksien aikana.

Muistan kauhun kun piti jakaa oma tarina. Kun piti tanssia oma koreografia yleisölle. Kun piti kiivetä lavalle ja esittää valmis esitys vieraille ihmisille. Kun koulutuksessa piti tehdä harjoituksia, joissa kosketaan toista ihmistä. Kun myöhemmin kouluttaja koulutuksessa piti opettaa muita. Kun tehtiin pieniä näytöksiä meren rannalla ja piti kohdata muiden ulkoilijoiden kummastelevat katseet.

Kaikkea kauhua yhdisti yksi tunne; häpeä. Hävetti oma elämä. Oma liike. Oma ilmaisu. Oma keho. Ajatukset. Hävetti oma häpeä. Ja miten hirveästi me hävetäänkään. Ja miten se estää meitä toteuttamasta itseämme. Laittaa piilottamaan osan osaamisesta, mielipiteistä, tunteista. Ja ihan hiton turhaan.

Olen seurannut yli kahden vuoden aikana kymmenien ihmisten prosessia ja matkaa kokemusasiantuntijoiksi taiteen keinoin. Koulutuksien alussa useimmilla ihmisillä mukana kulkee häpeää omasta mielenterveystoipuja-taustasta, omista kokemuksista, tarinasta, kehosta tai ilmaisusta: kenellä mistäkin, mutta lähes vuorenvarmasti jokaisella jostakin. Häpeän ilmenemismuotoja ei ole kuitenkaan aina helppo tunnistaa. Häpeä voi verhoutua tai naamioitua kateuteen, loputtomaan leikinlaskuun tai vaikkapa jatkuvaan alisuoriutumiseen. 

Moni kokemusasiantuntijakoulutukseen osallistunut on jakanut ryhmässä kokemuksiaan siitä, että huonot kokemukset ovat saattaneet tuoda tunteen, että on osaamaton, elämässään epäonnistunut tai mitätön toisen luokan kansalainen. Aiemmin omista vaikeista kokemuksista kertominen on aikaisemmin elämässä saattanut aiheuttaa tunnetta siitä, että ei tule kuulluksi tai tasavertaisesti kohdatuksi. Kuten kokemusasiantuntija ja kouluttaja Minna toteaa;

Enkä uskonut, että mä osaan yhtään mitään. Itsetunto kaikkien tapahtumien jälkeen oli aivan nollissa. Pikkuhiljaa koulutuksen aikana kasvoi halu ja uskallus tehdä jotain mitä en koskaan ennen ollut tehnyt.

Kohti aktiivista toimijuutta

Minna on kokenut erityisesti kokemusasiantuntijakoulutuksen taidemenetelmiin tutustumisen mahdollisuutena löytää piilossa olleita vahvuuksia. Aluksi se pelotti, mutta vähitellen pelko ja haastavat tunteet alkavat kuitenkin väistyä taka-alalle ja oman voiman lisääntyessä keskeiseksi teemaksi alkaakin nousta aktiivinen toimijuus. Minna jatkaa;

Koulutuksessa kokeiltiin eri taidemenetelmiä ja tajusin, että sisälläni kasvaa tyttö, joka haluu tehdä kaikkee luovaa, minkä olin koko ikäni tukahduttanut. Itsetunto kasvoi ja oma voima alkoi palaamaan. Tunsin, että liekki sisälläni alkoi taas palaa. Niin voimauttavaa se oli.

Uusien voimavarojen ja ulottuvuuksien löytyminen omasta itsestä voi mahdollistaa itsetunnon kasvun. Oman tarinan ottaminen omiin käsiin ja taiteen merkitys oman identiteetin rakentajana saattaa olla joillekin suuri, jopa keskeinen askel elämässä kohti uutta minuutta. Identiteetti saattaa laajentua mielenterveystoipujasta, toiminnan kohteesta ja objektista kohti aktiivista toimijuutta. Olen saanut osaltani olla mahdollistamassa ja todistamassa sitä, kuinka turvallisessa ja kannustavassa dialogisessa oppimisilmapiirissä häpeän on mahdollista alkaa sulaa. Vertaistuen voima on tässä prosessissa erittäin merkityksellisessä osassa. Se, että kokemusasiantuntijoiden opiskelijaryhmässä on useita ihmisiä, vertaisia, jotka ovat kokeneet niin ikään vaikeita ja haastavia kokemuksia, mutta jotka haluavat valjastaa ikävät kokemuksensa ja auttaa muita. 

Olen saanut tämän kahden vuoden matkan aikana todistaa kymmeniä kertoja, että korjaavia kokemuksia saadessaan ihmisestä on mahdollista kuoriutua paras versio omasta itsestään. Ihmisestä on mahdollisuus kasvaa oman elämänsä päähenkilö, aktiivinen toimija, jolla on halu vaikuttaa ympäristöönsä jakamalla omaa tarinaansa. Oman epämukavuusalueen laajentaminen ja oman häpeän kohtaaminen vapauttaa tähän uuteen tehtävään. 

Hyviä kokemuksia saaneen on lopulta mahdollisuus antaa edelleen hyvä eteenpäin kiertoon jakamalla omaan kokemustarinaansa. Vapautuminen mahdollistaa oman kokemustarinan jakamisen muille ihmisille, joka edelleen auttaa muita häpeänsä kanssa kamppailevia ihmisiä. Ja kuten tiedämme, heitä on Suomessa paljon: häpeä on suomalaisten kansantauti. Oman häpeän kierteen katkaiseminen voi siis purkaa stigmaa laajemminkin. 

Konkreettisesti tämä aktiivinen toimijuus on lihallistunut paitsi kokemusasiantuntijoissa myös kokemusasiantuntijoiden kouluttajaksi opiskelleissa. Se on tullut eläväksi silmieni edessä jokaisen koulutuksen läpikäyneen ihmisen polkua seuratessa. Koulutuksissa elää syvässä ajatus oppimisen kaksisuuntaisuudesta – opettaja voi myös oppia oppilailtaan. Näiden viimeisten viikkojen aikana olen saanut seurata, kuinka Kaunis mieli- hankkeesta valmistuneet uudet kokemusasiantuntija -kouluttajat alkavat suunnitella ja valmistella omia koulutuksiaan. Sanonta kuuluu, että “Oppimista on tapahtunut, kun opettaja tekee itsensä tarpeettomaksi”. Yhdyn siihen ja lisäksi Oulun koulutuksessa kanssani kouluttaneeseen Mixun osuviin sanoihin: 

Kaikki oppilaat olivat persoonia. Opin oppilailtani paljon.

Kiitos kahden vuoden oppitunnista teille, kaikki koulutuksissa opiskelleet ihmiset. Te kaikki teitte minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Annukka Valo
Hankekouluttaja
Kaunis mieli -hanke